sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Näin se homma etenee

Kirvesmiehet tuli viikolla  tekemään pohjia katolle. Torstain ja perjantain aikana saivat tehtyä 1/4 osan katosta.
Pohjat on tehty lyhdyn puoliväliin asti. Samoin räystäslaudat.
Siistiltä tuo uusi lauta päädyssä ja räystäällä näyttää. Ensi viikon aikana luulisi pohjien olevan tehtynä ja katto myös osittain jo pellitettynä.
  
Se viimeksi kaatamatta jäänyt koivu kumottiin lauantaina. Sää ei ollut paras mahdollinen kaatoa ajatellen. Tuuli kävi pohjoisesta ja painoi puuta rakennuksia päin.


Kiilojen avulla kaato kuitenkin onnistui kuten kuvasta näkyy. Pellolle piti kaatua, mutta käy se näin aitan seinustan suuntaisestikin.

 Siiinäpä polttopuut korjattuna pois nurkista.

Pohjoispääty on nyt vapaana puolilahoista kattoa likaavista koivuista. Olivat muutenkin liian lähellä kivijalkaa, mikä voi olla myös yksi syy päädyn painumiseen.
Sunnuntaina siivoiltiin talon ympäriltä kirvesmiesten purkamia tiilikatteen ruoteita ja päreitten palasia pois.
Rompeet kokkoon odottelemaan pääsiäistä. Josko saisi kokon silloin poltettua.
Jottei tekeminen vaan loppuisi kesken, upposi roskapuu-urakan seurauksena ferkun etukumiin 4 tuuman naula. Tunkkailtiin päivän päätteeksi rengasta ilmaan, ettei ulkokumi saa vakavampia vaurioita. Irroitellaan ja paikkaillaan kumi sitten paremmalla ajalla.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Sitä sun tätä tänä viikonloppuna

Kattomiehiä odotellessa voi välillä tehdä muitakin hommia. Vaihdoin Güntheriin nokka-akselin anturin, kun valitti siinä olevan vikaa. Suuttimista kuuluikin omituista napsetta ja muutaman kerran on sahuuttanu minuuttitolkulla, ennen kuin on lähtenyt käyntiin.
  Eipä ole pitkään aikaan käynyt bemu yhtä nätisti kuin nyt.
Purettiin katon oikomistaljat pois ja piti lyödä vinokreevut takaisin paikalleen. Katto ei loppujen lopuksi oiennut kuin n.7 senttiä.
Kirves/peltikattomiehiä varten lauantaina tuotiin pihaan kuvan mallinen kurottaja. Aikovat sillä sitten nostella värkit katolle.
Sunnuntaina oli puunkaatopäivä. talon päädyltä piti kataa pari koivua pois.

 Siinäpä se klapin mittaisina pätkinä.
Kahvitauko
Riittää taas joksikin aikaa kirveelle töitä.
Jonseredistä porsi käynnistyslaitteen kotelo. Jäi toinen puu kaatamatta. ...kule kun tekevät nykyään kaikki muovista.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Lauantaina 10.3. katon purku jatkui

Lauantaina aamu valkeni aurinkoisena. Plussakeli heti aamusta ja vain pientä tuulenvirettä, eli parempaa ilmaa ei olisi voinut talkoille toivoa.
 Hommat aloitettiin kello 9 virittämällä tellingit ja kourut.
 Kello 10 ja neljäsosa tiilistä purettu. Telineitten siirto seuraavaan paikkaan.
 Vanha lampaantaljoista sidottu välly asetettiin kourun alle pehmentämään tiilien putoamista.
 Tiilet ladottiin lavoille siisteihin pinoihin.
Suunnilleen kello 11 puolet tiilistä oli tiputettu alas katolta. 

 Puolivälin kahvitauon jälkeen telineet ja kourut siirrettiin lyhdyn toiselle puolelle.
 2/3 osaa tiilistä purettu ja kello oli n. 12.40. Eli joutuisasti homma eteni.
Kaikki tiilet oli purettuna klo 13.30 menessä. Enää tarvitsee vain levitellä pressut.



Pressujen levittelyyn kului aikaa tunnin verran. Päivän urakka oli valmis 14.30. Koko homma kahvitaukoineen 5,5 tuntia.

Kiitokset molempien lauantaiden talkooporukoille.

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Tiilien purkua katolta talkoovoimin

Ilmat suosivat tiilenpurkua. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta heti aamusta asti. Aamulla oli pakkasta 3,5 astetta. Päivällä auringossa reippasti plussalla.
 
 Purkaminen aloitettiin pihan puolelta pohjoispäästä. Käytössä oli alumiiniset tellingit.

Sitä mukaa kun tiiliä saatiin purettua, laitettiin myös kevytpeitettä valmiiksi lappeelle odottelemaa levittämistä. 
Siinä vaiheessa kun pressun kanssa alkaa pelaamaan, on viimeistään parasta kytkeä turvavaljaat. Naru viritettiin harjan yli ja kiinnitettiin vanhaan pihlajaan.
 Tiilet liu'utettiin alas traktorin lavalle kouruilla, jotka on tehty laudoista ja vanhoista harjapellleistä. Luisto oli jopa liiankin hyvä.
  
Parin tunnin päästä oltiin purettu n. 1/3 tästä lappeesta.
Tiilikuorma tyhjättiin välillä pellolle. Melko hyvin jäi tiiliä kuitenkin ehjäksi.
Puoliväli saavutettu.
 
 Pressut levitetty ja seuraavaa pressua hinataan ylös tellingeille.


 Joku ehti jopa välillä vetää lonkaa makasiinin seinustalla.
Vielä viimeiset pressujen levittelyt ja päivän urakka on valmis. Homma sujui nopeammin kuin osasin kuvitella. Noin 7 tuntia ja yksi lape on tyhjätty. Toisen puolen lape pyritään tyhjäämään viikon päästä, jos ilmat sallivat. Pressujen levittäminen on sitten helpompaa, kun ovat jo pääosin valmiina katolla. Isot pressut riittävät harjan yli molemmille lappeille.