sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Levytys edistyy

Lämpöpumppu ja varaaja saatiin tekniseen tilaan viime viikolla. Hyvvin mahtuivat ja ATK -kaapinkin ovi aukeaa.
Asennus on vielä vaiheessa. Kylmäpiiri on kytketty ja etanolit syötetty sisään. Vielä pitää kytkeä sähköt ja varaaja lämpöpumppuun.
Ehti sitten tulla ensilumi ja pakkaset. Ensi viikolla sataa sitten taas vettä.
Asensin tilapäisesti yhden katuvalon tallin seinään. Siirretään lamppu sitten myöhemmin korkeammalle paikalle kun ulkorakennusten sähköistys etenee. Ei tuohon kuitenkaan päätänsä lyö.
Lauantaina pidettiin pienimuotoiset levytystalkoot. Tässä jyrsitään kuitulevyyn ketjusahalla uraa sähköjohdolle.
Porstuakamari melkein valmis.
Tupakamarin ulkoseinät levytettynä.
Joku Waasassa on vuonna 1892 halunnut ostaa ostaa englantilaisen sianteurastuslaitoksen.
 Ilmoitus löytyy Pohjalaisen marraskuun 25 päivän numerosta.
Tuvan seiniltä poistettiin ennen levyttämistä vanhat maalatut kessun kellastamat pinkopahvit.
 Hirsien raot on tuvassa tilkitty savesta ja sammaleesta tehdyllä laastilla, joten lisätilkitystä ei juurikaan tarvita.
Toisen ikkunan alapuolelle piti ennen levytystä vaihtaa uutta puuta lahonnen tilalle. Paikkapala näkyy kuvassa ikkunan alla vaaleampana. Myös nurkaan piti laittaa pieni paikkapala. 
Päivän urakka lähenee loppuaan. Lauantain tavoitteena oli saada kuvan seinä nurkkaan asti levytettyä. Päivän päätteeksi saunaan ja iltapalalle.
Sunnuntain ohjelmassa oli aamupäivällä rakennusmessuilla käynti. Iltapäivällä käytiin vielä ruuvaamassa pari levynpalaa päätyseinälle. Koko viikonlopun saldo oli 16 m levytettyä seinää. Tuvassa jäljellä muutaman levyn ripustus, joka hoitunee ensi viikonlopun aikana. Kiitokset talkooporukalle.

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Seinien levytystä ja yläpohjan siivousta

Tarkoitus olisi saada seinät levytettyä ja patterit ripusteltua seinille, jotta saadaan lämpöjä päälle. Maalämpöpumppu asennetaan ensi viikolla, joten näyttäisi siltä, että lämmöt saadaan talveksi päälle.
Yläpohjasta imuroitiin ensin kaikki purut pois. Flikat olivat avustamassa ja puhdasta tuli.
Homma vaati notkeutta ja ryömintää ahtaisiin paikkoihin..
Imuroinnin jälkeen levitettiin suojapaperi
Viimeiseksi asennettiin tuulensuojapahvit. Oli niskat hellänä seuraavana päivänä. Nyt on yläpohja valmiina selluvillan puhallusta varten.
Ennen levyttämistä tilkittiin suurimmat raot pellavanauhalla.
 22 mm kuitulevyt kiinnitetään seiniin harvakierteisillä kipsilevyruuveilla.
Ollaan pidetty myös  pientä valkeaa högforssissa, jotta tuvan uuni kuivahtaa. Ilmankosteus talon sisällä on alkanut vähitellen laskea ja paikat kuivuu pikkuhiljaa.
Itse levyjen ripustaminen seinille ei vie paljonkaan aikaa. Eniten aikaa ottaa rakojen tilkitseminen ja vanhojen naulojen nyppiminen.
Homma etenee omalla vauhdillaan. Päätutuvan viimeinen ulkoseinä meneillään.
Toiseksi viimeinen levy menossa. Lauantai-ilta alkaa jo pimenemään. Viimeinen levy laitettiin paikalle tänään sunnuntaina. Noin 20 m matka seinän levytystä otti aikaa kaksi reilua työpäivää.
Seuraavaksi siirryttiin porstuakamariin. Porstuakamarin hirsien raot on tilkitty savi/sammal -laastilla. Eipä tarvitse tilkitä. Ei muuta kuin levyä pintaan.
Päätytuvan ja porstuakamarin karmeja pitää nostaa vajaa 10 senttiä. Päätytuvan karmin yläpuolella on riittävästi tilaa, mutta kamarin karmin yläpuolelta piti sahata pala hirttä pois. Karmi oli jäänyt tiiviisti kiinni painuneiden hirsien väliin niin, ettei se olisi lähtenyt irti ehjänä sahaamatta hirttä ensin pois.


sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Tekninen tila vihdoin valmis

Päivitetäänpä välillä tapahtumia. Viimeisten vajaan kolmen viikon aikana on jotain saatu aikaan.
Toissaviikonloppuna sattui olemaan sen verran sateetonta, että saatiin talon nurkalta siirrettyä kattotiilet pois. Eipä olisi enää tänä viikonloppuna onnistunut kun on satanut lähes taukoamatta.
Tänään oli pellolla jo melkoinen lammikko.
Kun ei ihan joka paikkaa ehdi laittaa kunnolla kuntoon, niin pitää ainakin pikkuisen petrata. Ulkorakennuksen pari hirttä oli päässyt pullahtamaan kolostaan.
 Laitettiin väliaikainen följäri, ettei seinä pääse notkahtamaan.
Ulkoaskareitten jälkeen takaisin itse asiaan. Teknisen tilan lattia sai ukkospilven sinisen maalin pintaansa.
Seinät ja katto sai myös värin pintaan.
Ennen teknisen tilan seinien levyttämistä ulkopuolelta piti vetää vielä viimeiset antenni- ja ATK piuhat.
 Johdot kulkee yläpohjassa.

Ullakkoportaatkin asennettiin, jotta yläpohjaan pääsee puhaltamaan eristeet ja myös tarvittessa tarkistamaan, että kaikki on yläpohjassa kunnossa.
 
Koska ullakkoportaissa on ankea valkoinen levykansi, piti portaiden kansi verhoilla vanhoilla kattolaudoilla.
 
Lopputuloksesta tuli ihan tyydyttävä.  Kovin herkästi ei huomaa, että katossa on luukku.
Oveksi tekniseen tilaan laitettiin ovi, joka oli aiemmin päätytuvan puretussa väliseinässä.
Tänä viikonloppuna viimeisteltiin teknisen tilan ulkopuolen levytykset. 
Ensin alle 12 mm havuvaneri.
Päälle vielä 12 mm huokoinen kuitulevy.
Tässäpä vielä näkymä maalatusta lattiasta. 
Parin viikon sisään pitäisi saada sähköt kytkettyä uuteen ryhmäkeskukseen, jonka jälkeen voidaan maalämpöpumppu ja lämmivesivaraaja asentaa.