sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Anturan valua ja polttopuuhommia

Lauantaina saatiin osa anturoista valettua. 1000 kg:n kuivabetonisäkki myllytettiin pihalla ja betoni kannettiin sitten ämpäreillä sisään. Uusi mylly saa tulikasteensa


 Reilu puolet kaikista valuista saatiin tehtyä ennen kuin laasti loppui kesken. Pitänee hakea uusi säkki maanantaina. Jatketaaan valuhommia sitten ensi viikonloppuna.
Sunnuntaina oli aurinkoinen hieno päivä. Ei kiinnostanut sisähommat. Siivottiin nurkista pois puolilahoja polttopuupinoja.
 Lahot puut poltettiin pöntössä.
Loppupäivä tehtiin polttopuita. Hyvin tarkeni jo t-padassa.

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Ei mennyt loma ihan hukkaan.



Jotain sentään tuli talviloman aikana tehtyä, vaikka ilmat ei mieltä ylentäneetkään.Valumuotit tulisijojen eristys/tukimuurien anturoille sekä haltijapalkkien pilarien anturoille tuli tehtyä.Koska anturoille ei tule suuria kuormia, niin valann noin 10 cm paksut anturat. Raudoituksessa käytin 50x50mm silmäkoon verkkoa.
  
Pihasta saatiin tänään myös kuskattua loput kiviröykkiöt pois. 
 
Ensi viikonloppuna olisi tarkoitus sitten valaa anturat.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

No olihan täs joku koira haudattuna...

Talviloman vietto ei tunnu miltään, jos ei ole lunta. Melkein pääsi hiihtämään tänä aamuna.
Lunta oli satanut yöllä viitisen senttiä ja koko päivän tuli lisää. Tosin lumi suli sitä mukaa kun lisää tuli.
Viime viikolla peltisepät laittoivat myös tötteröt ja syöksytorvet paikoilleen.
Vanhaan taloon ei sovi laittaa moderneja koneella rypytettyjä putkimutkia, vaan kulmat pitää olla käsin saumattuja. Onneksi löytyy vielä ammattitaitoisia peltiseppiä, jotka osaavat ja viitsivät tehdä putket vanhaan malliin.
Tuvan takkauunin reunoille pitää tehdä tukivalu. Ensin kuitenkin piää valaa edustalle laatta. Valumuotit pitäisi yrittää nikkaroida tässä loman aikana.
  
Putsailin porstuan maapohjasta puuroskia pois. Yhdessä kohtaa pienen maakerroksen alla oli koivun tuohta erityisen paljon. Tuohien alta paljastui koiran kallo ja lonkkaluu. Pitää huomenna kaivaa loputkin esiin. Erikoista sinänsä haudata koira talon alle, vai olisiko sitten talviaikana haudattu, kun ulkona on maa ollut jäässä.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Pääsiäisen ajan viettoa

Pitkäperjantaiaamuna maassa oli kymmenen senttiä lunta. Tarkoitus oli jatkaa viemärinkaivuuta, mutta kaivurikuskin aika meni pyöräteitä auraillessa. Aika menikin sitten kaikenlaisessa muussa puuhailussa.
Lauantaiaamuna päästiin taas itse asiaan. Homma jatkui kaivamalla esiin viemäriputken pää. 
12 metriä kaivuuta pellon puolella ja sitten jyrkästi kohti pihaa. Pellon puoli meni kivuttomasti. Routaakaan ei ollut kuin n. 20 senttiä.
Tuvan ja luhtiaitan väli kaivettiin pikkukoneella. Maaperä muuttui jälleen moreeniksi. Suuria kiviä ei puuttunut taaskaan.
Lauantai-iltana poltettiin kokko. Hyvinhän tuo syttyi, vaikka suurin osa kokosta oli tuoretta koivunoksaa. Kokko kyti vielä sunnuntai aamuna ja pienen kohennuksen jälkeen jatkoi palamistaan loppuun asti.
Putkia varten kaivettiin aukko kivijalan alitse.Samalla varmistui, että taloa ei ole perustettu hirsipedille, joten salaojittaminen ei aiheuta ongelmia.
Samainen aukko sisäpuolelta katsottuna.


Näkymä katolta pihapiiriin. Naakat olivat saaneet yhden verkon porukalla irti hormin päältä. Kävin korjaamassa tilanteen.
Vesijohdon ja viemäriputkien lisäksi samasta reiästä vietiin eristetyt lämpö- ja vesijohdot makasiinille, johon jossain vaiheessa rakennetaan sauna.
Pihassa routaa oli 80 senttiä, joka hidasti vähän kaivuuta. Lisäksi piha oli täynnä suuria kiviä. Homma saatiin kuitenkin hoidettua kotiin.

Kuten kuvasta näkyy piha on täynnä isoja kiviä. Eipä ole paljon kaivannon täytteeksi tuosta tavarasta.

Talon ulkopuoliset viemäri- ja putkityöt ovat nyt vihdoin ohi. Tänään keskiviikkona putkimiehet kävivät vetämässä maalämpöputket porakaivoista talon sisään ja huomenna pääsee täyttämään kaivannot. Kaivuuhommia jatketaan sitten kun routa on sulanut. Vielä pitää kaivaa sähkökaapelit ja salaojat.







torstai 5. huhtikuuta 2012

Komia on uusi katto

Tämän viikon aikaansaannokset ammattimiesten osalta:
 Maanantaina loput pohjista tehty ja jalkaränni saatu paikoilleen.
 Tiistaina näytti tältä. Muutama pelti uupui ja saumaukset keskeneräisiä.
Torstaina homma oli lähes valmis. Vain syöksytorvet puuttuu.
Kattomiesten Manitooba oli tiellä, joten pitihän se pois siirtää. Enpä ole ennen moista härveliä ajanut. Huomenna perjantaiaamuna olisi tarkoitus jatkaa viemärin kaivuuta.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Viikon aikaansaannokset


Peltisepät aloitti maanantaiaamuna oman urakkansa. Torstaihin mennessä oli julkisivun puoli saanut uuden katteen.
Perjantain aikana kirvesmiehet urakoivat tosissaan ja saivat yhden päivän aikana pihan puolen pohjat tehtyä lähes valmiiksi.
Maksajien hommiksi jääkin sitten lähinnä jälkien siivous. Epämääräinen sotku pitää sisällään pellin suikaleita, vanhoja ruoteita ja päreitä.
Päätyjen koristelipat korjailen sitten itse jälkikäteen.
Pienempiä puupalikoita ja päreitä polteltiin tynnyrissä.
Pitemmät palikat kasattiin kokkoon. Jos tuuliolot salli laitetaan pääsiäislauantaina notski palamaan.
Kuistin katto ei ollut selvinnyt vaurioitta. Yhdeksä tiiltä oli rikkoutunut, kun katolle oli pudonnut puukalikoita.