sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Vuosi alkaa taas olla pulkassa.

Joulu meni rauhallisesti ja tuparemonttikin on tämän vuoden osalta ohi. Parin viime viikon aikana on hissun kissun tehty niitä ja näitä.
Tuvan panelointi saatiin valmiiksi. Kamarin oven karmin listojen rapsiminen vanhoista maaleista otti vähän aikaa. alareunaan piti myös laittaa pieni paikkapala ja höylätä suunnilleen vanhaan muotoon. Paneelien yläpuolelle laitettava lista on vielä hakusessa. Sopivaa mallia ei olla vielä löydetty.
Alkuperäisen ootrauksen päällä oli useampi maalikerros. Moran kärjellä rapsimalla kaikki heikosti kiinni ollut pois.
Porstuakammarin seinät levytettiin loppuun ja saumoihin laitettiin saumapaperit. Seuraavaksi tapetoidaan. 
Yläkerran huoneen lattian sain koolattua loppuun. Uusia niskoja laitoin aina yhden lisää vanhojen hirsiniskojen väliin. Hirsiniskojen väli oli n. 150 cm. Nyt niskojen väli on 70 - 80 cm. Ei notku lattia sitten enää entiseen malliin. Uuden vuoden päivänä olisi tarkoitus puhallella selluvillat.

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Toisen tuvan ikkunankarmit saapuivat

Ostin alkusyksystä käytettyjä ikkunanpokia, joista tehdään uudet ikkunat kakkostuvan lahojen ikkunoiden tilalle. Karmit teetettiin Lehmäjoella puusepällä. Karmit saapuivat viime tiistaina.
Pokien mitat olivat samat kuin alkuperäisetkin. Pokat ovat peräisin 1800 -luvun loppupuolella rakennetusta talosta. Ylempi välipuu näissä on alempaa leveämpi, kun taas alkuperäisissä ikkunoissa molemmat välipuut ovat ohkaisia. Toisaalta ulkonäöllisesti nyt talon kaikki ikkunat tulevat samalaisiksi, sillä 1930-luvulla uusituissa ikkunoissa ylempi vaakapuu on leveä. 
Pohjamaalausta.
Karmit pohjamaalattuina. 
Apulaiset pätkivät tupaan loput paneelit ja maalasivat ne ensimmäiseen kertaan.
Keittiön laatoitus sai saumauksen. Tupakamarin ja porstuakamarin seinät saatiin lisäksi melkein valmiiksi levytettyä. Pian päästäänkin jo nostelemaan tapetteja seinille.

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Tupa alkaa olla varttia vaille valmis

Parin viime viikon aikana ollaan pikkuhiljaa edetty tuvan laitossa. Panelointi on lähes valmis. Vielä pitää ostaa lisää paneelia 2,5m matkalle.
Panelointi alkaa jalkalistan päältä. Samalla tyylillä kuin alkuperäinen paneeli on joskus ollut.
Ikkunalaudat pitää kans vielä nikkaroida.
Paneelit on maalattu kolmeen kertaan. Ensimmäinen kerros irrallaan ja kaksi kertaa seinään päin. 
Patterit otettiin paneloinnin ja maalauksen ajaksi irti. Patterit saatetaan vielä jossain välissä maalata panelien sävyyn. Puhdas valkoinen loistaa pahasti silmään. Tosin saattaahan se silmä tottua.
Tupakamarin pönttöuuni pohjamaalattiin ja päälle kaksi kerrosta antiikinvalkoista pintamaalia.
Tuvan ja kamarin välisen seinän yläosaan naulattiin kiinni 3 mm kovalevy. Seinällä olleet vanhat tapettien ja sanomalehtien jämät jätettiin jälkipolvien ihmeteltäväksi levyn alle.
Alaosaan laitettiin paksu voimapaperi muuten vain. Tähän pätkään pitää hommata viikon aikana paneelit.
Keittiökaappien välikköön laataksi laitettiin fasettilaattaa tiililadonnalla. Ensi viikonloppuna sitten saumataan.
Sunnuntaina oli jo kirpakka pakkanen. Illalla laski mittarin neula -18 asteeseen.