keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Hyvää Joulua

Tämäpä onkin sitten ensimmäinen Joulu tässä tuvassa. Viimeiset pari viikkoa on touhuttu hullun lailla, jotta saadaan tupaan järjestettyä tilaa joulukuuselle.
Se hillitön tavaramäärä, joka oli varastoituna toiseen tupaan, tai voisiko sanoa saliin, on nyt 99-prosenttisesti lajiteltu, laitettu paikoilleen tai sitten varastoitu aittaan. Joulu saa nyt tulla, kinkku on uunissa ja minä olen ansainnut pari huurteista.
Kalustus on vielä kesken ja listojakin puuttuu. Listat on kyllä haettu höyläämöstä, mutta ne pitää vielä maalata.
Hyvää ja mehukasta Joulua.

maanantai 8. joulukuuta 2014

Tapetit seinillä

Tapetointi tuli kuin tulikin tehtyä. Se ei ole koskaan ollut meikäläisen suosikkihommaa. Lisäksi tilan ahtaus teki tapetoinnista vieläkin surkeampaa kuin yleensä. Joka tapauksessa alakerran kaikki seinät on nyt tapetoituna.
Irroitin yhden seinän patterit aina kerrallaan. Pattereitten rivaston puhalsin paineilmalla puhtaaksi ennen takaisinlaittoa. Myös kaikki putkikiinnikkeet irroitettiin tapetoinnin ajaksi.
Valmista seinää ja patterit paikallaan. Jalkalistat on vielä maalaamatta ja ikkunalistat on vielä höyläämössä.
Porstuassa ulko-oven ympärystä tapetoitiin samalla Morrisin räkättirastastapetilla mitä laitoimme tupaan. Karmin ja seinän välin paperoin ensin vahvalla voimapaperilla ilmatiiviiksi.
Tapetointiin käytettiin tuvan tapetoinnista jääneet rullanloput.

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Tapetoinnin valmistelua

Viikonloppuna saatiin seinäpintojen esityöt tehtyä tapetointia varten. Huokoinen kuitulevy on nyt kauttaaltaan esiliisteröity.
Levyjen saumakohdat on paperoitu siten, että ensin laitetaan vedellä saumaan kiinni paperisuikale. Tämän paperisuikaleen päälle sitten liisteröidään voimapaperisoiro. Tällä tavoin saumaan jää liikuntavara, eikä tapetti pääse repeämään. Tämän keinon neuvoi minulle noin 20 vuotta sitten silloinen museon maakuntatutkija. Sauman paperointi tähän tapaan tasoittaa myös pieniä tasoeroja levyjen välillä. Ruuvien kannat on peitelty pienillä paperilapuilla. Nurkkiin liisteroitiin myös paperisoiro.
Ikkunankarmien ja levyjen välit paperoitiin myös, jotta rakenne on tiivis eikä vedä.
Yksi pätkä seinää jätetään hirrelle. Hirren pinta on tarkoitus pestä kevyesti pellavaöljysaippualla.
Ensi viikonloppuna olisi tarkoitus alkaa tapetoimaan.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Hei taas pitkästä aikaa.

Muutama viikko on vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta. Syynä on kaikenlainen muu toiminta kuin rempan edistäminen. On ollut juhlia ja messuja sun muuta. Talvea varten olemme pilkkonennt polttopuita, eikä sekään ole sujunut ongelmitta. Halkomakoneesta paloi moottori takuuaikana. Sain onnekseni kaupan purettua ja rahat takaisin. Ostin sitten pykälää ronskimman vehkeen, jolla koivupöllit halkesivat sutjakkaasti.

Keittiökalusteiden sokkelilistat sain myös nikkaroitua paikoilleen.

Illat pimenevät nopeasti, joten ei iltaisinkaan saa juuri mitään tehtyä. Maanantai-iltaisin käyn kunnostelemassa vanhaa perintöklaffipiironkia.
Piironki on uusrenessanssityylinen. Vanhan vihreän öljymaalin alla on  mahonkiootraus. Tarkoitus on ootrata kaappi uudelleen.
Sisäpuolelta klaffi ja laatikot on maalattu ruskeaksi. Alkuperäinen kermankeltainen maali saattaisi olla kaivettavissa kohtuutyöllä esiin.

Kakostuvan tapetointi on vuorossa seuraavaksi. Tupa on täynnä muuttolaatikoita, jotka järjestelin uudelleen keskelle lattiaa. Nyt rompekasan pystyy kierämään ja tapetointikin varmaan onnistuu.
Nyt viikonloppuna saimme sen verran aikaiseksi, että tehtiin ikkunalaudat valmiiksi.
 
Ikkunan pieliin sain tehtyä myös korokelistat. Seinät esiliisteröitiin ja seuraavaksi paperoidaan kuitulevyjen saumat. Saapa nähdä, onko tapetit nosteltu seinille jouluksi.

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Lunetti-ikkuna ja haukanikkunat

Laitanpa tässä kuvakokoelman lunetti-ikkunan ja haukanikkunoiden kunnostamisesta. Näiden ikkunoiden kunnostamiseen palkkasin tekijän elo-syyskuussa. Pokat ja raamit vaativat jonkin verran uusia osia. Osittain korjattiin paikkaamalla.
Lähtökohta näyttää kuvassa paremmalta kuin onkaan.
Alapuite ja pieni puolipyöreä puite sekä yksi poikkipuu vaatii uusimisen.
Aihioita ja alkuperäistä mallia.
Osat vaihdettuna.
Ruudut paikoillaan.
Ruutujen kittaus.
Haukanikkunat vaativat muutaman ristipuun uusinnan.
Tässä pari puuta uusittuna
Pokat valmiina pohjamaalausta varten.
Vuosien varella rikkoutuneiden ruutujen tilalle oli vaihdettu 3mm lasit. Lähes kaikki ruudut leikattiin uusiksi 1-2 mm puhalletusta lasista.
Raamit korjattiin tarpeellisessa määrin uusimalla vaurioituneita kohtia. 
Korjattuja raameja.
Ikkunat ja raamit sovitettiin ja numeroitiin lopuksi. Ikkunat odottelevat nyt aitassa paikoilleen laittoa.

maanantai 13. lokakuuta 2014

Seinälaudoitusta

Seinälaudoitus" keskilaivassa" saatiin tänään alaosaa lukuunottamatta valmiiksi. Uskomattoman aikaavievää puuhaa, kun lähes jokainen lauta on eri mittainen. Myös ikkunaraamien muotojen teko otti oman aikansa.
Kaikki käyttökelpoiset vanhat laudat on pyritty käyttämään uudelleen. Alaosasta lahoja on korvattu paikkapaloilla. Lisäksi olen käyttänyt Närpiöstä löydettyjä vanhoja ladonseinälautoja, jotka olivat samaa vahvuutta kuin alkuperäiset laudat. Leveydet ladonlaudoissa ovat 17 - 22 cm. Harmaantuneet rimat löysin omista varastoistani.
Seraavaksi laudoitetaan alaosa. Ensin tehdään alaosaan vanhan mallin mukaan vaakatasoon alalauta, jonka päälle tulee tippalankku. Väli laudoitetaan pystyrimalaudoituksena. Tavoitteena olisi, että koko talon laudoitus saataisiin ensi kesän aikana paikkailtua ja talo maalattua.
Tässä vielä vanha ohje hyvien tapojen vaalimiseksi.

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Hissutellen

Parin viime viikon aikana on laitettu pihamaata ja ympäristöä kuntoon, jotta talvi voi tulla. Talleja on siivottu, että kaikki harrasteajoneuvot saisi taas talveksi katon alle. Remontti onkin edennyt vain hiljakseen.
Sain pitkän odotuksen jälkeen salvat ikkunoihin. Ikkunat saatiin myös tiivistettyä.
Ikkunasalvaksi valittii sopivan siro niklattu salpa.
Tuvan takassa on pidetty tulta lähes päivittäin. Kierto toimii hienosti ja veto on hyvä. Kierron aukko suorastaan imee liekin sisuksiinsa.
Tässäpä näkyy suunnilleen puolet työmaasta yhdessä kuvassa. 
Seinälaudoitusta saatiin nyt tänä viikonloppuna pikkuisen tehtyä. Kaikki käyttökelpoiset vanhat laudat on pyritty käyttämään uudelleen. Onhan laudat toki säänsyömiä, mutta laudan paksuudesta on vielä reilut 2/3 osaa jäljellä. Hoitaa ne vielä seuraavat sata vuotta tehtävänsä.

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Raamien ripustelua

Sen verran on viimeisten parin viikon aikana ollut hyviä lämpimiä ilmoja, että saimme kunnostettua loput jo kunnostettujen ikkunoiden raamit. Maalin kuivuttua nostelin ne seinälle.
Syksyn mittaan pitäisi saada vielä haukanikkunat paikoilleen ja keskilaivan laudoitus tehtyä valmiiksi. Muutaman pätkän lunetti-ikkunan ympärille olen saanut laitettua.
 Koillispäädyn alaikkunat valmiina. Yläkerran ikkuna taitaa jäädä ensi kesälle, jos ei ihmeitä tapahdu. Nuo itsetekaistut poistumistikkaat muuten läpäisivät lopputarkastuksen.
Lunetti-ikkuna tarvitsi uuden alapuun, pienen puolipyöreän pokapuun ja yhden välipuun uusimisen.
Joutessani innostuin kunnostamaan vanhaa arkkua, joka on ollut vilja-aitassa  viimeksi jauhoarkun ominaisuudessa.
Pesin arkun kidesoodalla. Arkun ikää on vaikea sanoa, mutta todennäköisesti se on 1700-luvun lopulta tai 1800-luvun alusta. Puuosat on suunnilleen kunnossa. Kannen etuosasta puuttuu pala listaa. Näyttäisi siltä, että arkun kansi on joskus avattu väkivalloin.
Arkun puuttuvan lukon löysin tallin kätköistä. Avaimesta ei ole mitään tietoa. Pitää koittaa tehdä jossain välissä lukkoon jonkinlainen avain. Helpoimmalla pääsisi, jos löytyisi sopiva aihio.
Poistin lukosta ruosteet fosforihapolla ja maalasin sitten mattamustalla maalilla. Lukon jousi oli murtunut. Korjasin sen Kempin -liimalla. Nyt lukko toimii taas.

Ilmojen kylmetessä pitänee siirtyä taas enemmän sisätiloihin jatkamaan remonttia.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Ikkunoiden kunnostuksen välitavoite saavutettu

Meillä oli tavoitteena saada vanhimmasta päästä olevat ikkunat kunnostettua ennen talvea. Toisen tuvan ikkunoissa oli pahimmillaan sormenmentäviä rakoja joten talvella pikkuisen puhalsi kylmää sisään.
Yläkerran huoneen kolmesta ikkunasta yhden sisäpokan saranoin aukaistavaksi. Muut  sisäpokat on perinteisesti ruuvattu kiinni ja voidaan halutessa poistaa kesän ajaksi.
Pientä hirsipaikkaa jouduttiin myös laittamaan päätytuvan ikkunoiden alle.
 Toisen ikkunan pokien välissä oli kosteutta tasaamassa pumpulia käärittynä sanomalehden päälle. Lehti oli Ilkka marraskuulta 1929. Hyvin on hoitanut hommansa 85 vuotta.
Ford mainosti uusia malleja. Lisähintaa oli varusteena saatavilla puskurit.
Liikemiehien bisnekset olivat saaneet takapakkia.  Kumpikin onnistui pakenemaan viranomaisilta.
Karmin alapuolinen hirsi kaatoi sisäänpäin, joten veistelin kaadot pois ja sen jälkeen lahojen tilalle uutta puuta.
Ikkunat paikoillaan. Raamit on viekä hiukan kesken, Ne joutaa kyllä asennella myöhemminkin. Nyt ei ole väliä vaikka tulisi kylmiä ilmoja. 9 ikkunaa on nyt kunnostettuna eli puolet isoista ikkunoista.
Takan kierron hormissa olleet naakanpesät poistettii viime viikolla. Rautakangella yritettiin ensin mutta tuloksetta. Ainoa vaihtoehto oli aukaista hormi. Jouduttiin tekemään kaksi aukkoa. Naakanpesää oli hormissa noin 2,5 m matkalla.
Uuudet kivet tilalle ja hormi toimii taas.