perjantai 20. helmikuuta 2015

Yläkerran kuulumisia

Nyt on ollut jonkin aikaa toisessa yläkerran huoneessa lämmöt päällä. Vähitellen kun ollaan isoimpia aukkoja hirsien välissä tilkitty, niin on lämpö myöskin pysynyt.
Ensin levitettiin eristeiden päälle vahva voimapaperi kuten aiemminkin. Lattialankkuja jouduttiin odottelemaan jonkin aikaa, joten siirryttiin tässä vaiheessa toisen päädyn huoneen kimppuun.
Toisen päädyn huoneessa on nyt kattotuolit paikoillaan. Myös ilmansulkupaperi on paikoillaan. Eritystä ei voida tehdä ennen kuin kuvan hormi on muurattu uudelleen. Hormi olisi tarkoitus purkaa nyt viikonlopun aikana.
Lattialankut sain tämän viikon keskiviikkona. Lankut ovat 40mm paksuja tuppeensahattuja kuusilankkuja. Tapitusta varten tekaisin kuvan mukaisen poraohjurin. Tapituksen teen 15mm puutapeilla.
Kolme metriä leveälti saatiin asennettua lattiaa tälle viikolle. Lankkujen keskileveys on reilut 26 cm. Lankkuja ei ole vielä naulattu kiinni koska naulat odottavat matkahuollussa noutajaansa. Lankut naulaan 125 mm:llä leikatuilla nauloilla.

Siltä varalta jos jää luppoaikaa, ostin ohimennen Porschen. On siinä muorit ihmeissään kun pyyhkäisen kesällä osuuskauppaan ostoksille. Siinä on emännällekin oma jakkara tuossa vasemman takalokasuojan päällä.

perjantai 6. helmikuuta 2015

Yläkerran huonetta fiksailtu hiljalleen.

Viime viikkoina olemme pikkuhiljaa laittaneet yläkerran huoneita. Pakko saada lisää huoneita ja varsinkin lämmintä varastotilaa kausivaatteille yms.
Sisäkattoa varten tukirakenteeksi laitettiin 400x51 kertopuupalkit. 7 metriset palkit painavat jo jonkin verran. Vedettiin narut kattohirsien yli ja hiivattiin palkit ylös. Palkkikengillä ja kulmaraudoilla sitten kiinni hirsiseinään.
Lappeille laitoimme tuulensuojalevyt.
 Kattotuolit kiinnitettiin kertopuupalkkeihin kulmaraudoilla. Lappeen puolelle eristetilaa jätettiin 40 cm.
Kattotuolien alapuolelle niitattiin tuulensuojapaperi ja saumat teipattiin. Harvalaudoitus laitettiin vielä varmuuden vuoksi paperin saumakohtiin. Viime tiistaina puhallettiin yläpohjaan 40 cm selluvillaa. Selluvillaksi valitsin ruotsalaisen iCell:in selluvillan, jossa ei ole haitalliseksi luokiteltua booria. iCell on korvannut boorin myrkyttömällä alumiinihydroksidilla. Huonekorkeus keskeltä tulee olemaan maltilliset 260 cm ja reunoilta 185 cm.
Ikkuna laitettin paikoilleen eilen ja ulkopuolen kehys punnerrettiin paikoilleen tänään. Huomenna laitetaan sitten patterit paikoilleen, niin saadaan lämmöt päälle.