sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Kylläpäs tuo aika meneekin nopeasti, mutta tässä pläjäys

Aika kuluu nopeasti, ja tuntuu siltä, ettei ole saanut aikaan mitään kirjoitettavan arvoista. Kolmen viikon kuluessa on saatu kuitenkin jotain aikaiseksi.
Lattianaulat tuli noudettua matkahuollosta. Naulaamiseen käytettiin 5" leikattuja nauloja. Sen verran tiukkoja on nuo naulat, että piti hakea kaupasta pari painavampaa vasaraa, että upposivat paremmin.
Tähän lattiaan meni vähän reilut 300 naulaa, eli n. 6 naulaa/m2. Kun saatiin lankut naulattua, niin nosteltiin kattolaudat ja toisen pään lattialankut sisään oleentumaan.
Katto laudoitettiin seuraavaksi. Kattolauta on 20mm paksua ja 165mm leveätä kuusiponttilautaa. 7m pitkien lautojen asentaminen paikoilleen vaati kolme ihmistä.
Ns. salin pönttöuunin piippu purettiin heti kun sattui sateeton päivä. Tiilet sai nostella pois paikoiltaan.
Puretut tiilet liu'utettiin kourua pitkin suoraan traktorin lavalle.
Suunnilleen tässä vaiheessa purkua alkoi tulla naakan pesää vastaan. Ei paha, tuvan hormissa pesää oli noin 2,5 metriä.
Uusi hormi muurattiin viime maanantaina vesikattoon asti.
Eristin palovillalla hormin ja hirsiseinän välin. Ilmansulkupaperin ja harvalaudoituksen tein loppuun viikon aikana ja perjantaina yläpohjaan puhallettiin selluvillat.
Tänään sitten jatkettiin hormin muurausta. Harvoin on maaliskuun puolivälissä tällaisia piipunmuurausilmoja. Ilma oli lähes tyyni, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämmintä oli lähes 10 astetta. Tiilet ja laastit nosteltiin räystään tuntumaan kaivinkoneella.
Tässäpä malliesimerkki turvallisesta työnteosta. Eihän sille mahda mitään, jos moottorilapion puomin pituus jää puoli metriä vajaaksi.
Uusi piippu komeilee auringonpaisteessa. Parin viikon päästä voisi ottaa pönttöuunista savut pitkästä aikaa. Mutta ennen sitä ensi viikon loppuna laitetaan yläkerran toiseenkin huoneeseen patterit paikoilleen. Sitten on kaikki noin 310 m2 lämpöisenä. Sopivasti kolmelle hengelle ;)