sunnuntai 9. elokuuta 2015

Ulkolaudoitusta jatkettu viimeiset kolme viikkoa

Ulkolaudoituksen kunnostus etenee hissun kissun. Lähes jokainen lauta joudutaan jossain määrin sovittamaan paikoilleen. Noin puolet urakasta on valmiina.
Yläpohjaan laitoin tuuletusaukon ja ritilän aukon suojaksi. Yläkerran huoneen korvausilmaventiilin suojaksi pistin tuulisuojatun mallin.
Talon lounaispäädyssä on auringon kuormitus ollut suurimmillaan, joten vanhoja lautoja ei voitu juurikaan käyttää uudelleen. Kovauslautana käytettiin vanhoja tuppeensahattuja ladonseinälautoja. Leveydet vaihtelevat melkoisesti. Tässä levein lauta on 36 cm.
Pihan puolen seinän laudat käytetään kaikki uudelleen. Lautojen purkamisen jälkeen hirren raot tilkittiin pellavalla ja sitten levitettiin tuulensuojaksi bitumipaperi.
Joitain pieniä paikkalautoja joudutaan laittamaan sinne tänne.
Laudoitus on tässä vaiheessa edennyt kuistiin asti.
Yläkerran huoneisiin korvausilmaventtiileiksi laitetaan vanhat UPOn valurautaventtiilit. Puhalsi venttiilin lasikuulalla ja maalasin sinkkimaalilla, jossa on pintamaali mukana. Lopullinen sävy katsotaan sitten tapetin mukaan.
Kuistin vanha huonokuntoinen betonitiilikatto korvattiin vanhoilla poltetuilla tiilillä. Tiilet ovat Sipoon kattotiilitehtaan tekemiä. Sipoon kattotiilitehdas toimi vuosina 1941-1957.
Ennen katon laittoa kuistia oikaistii noin 4 cm etupuolelta.
Lattianiskojen alle piti myös laittaa lisätukea. Samalla tuli korjattua lahot paikat
23 sentin leveydeltä uutta lattialankkua. Lankku oli 3 cm vahvaa. Ainoa samanvahvuinen lankku, mitä varastoistani löysin oli vanhaa viljalaarin lankkua.
Tänään kunnostin viimeisen karmin. Koillispäädyn yläkerran karmi oli jokseenkin hyväkuntoinen ikäisekseen. Tippanokan tein uusiksi, välipuuhun lyhyen palan korvauspuuta ja pari pientä paikkaa alapuuhun ja sivupuihin. Vierähtihän siinä kuitenkin koko päivä.