sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Saunaprojektin päivitystä

Aikaa onkin vierähtänyt viime postauksesta. Sauna on edistynyt verkkaisesti monestakin syystä. Leipätyö on haukannut norsun osan vapaa-ajasta pitkien päivien muodossa.
Kesälomaa ehdin pitää kesällä 2 viikkoa, jolloin oli sen verran helteitä, että tekemisestä ei tullut juuri mitään. Iltaisin yhdeksän jälkeen pystyi jotain pientä nikkaroimaan muutaman tunnin. Lomalla istutimme myös helteessä kolme hehtaaria metsää ja ylijäämätaimista istutettiin tontin reunalle n. 60 metriä kuusiaitaa tuulenkatkoksi.
Saunan osalta olemme enemmänkin keskittyneet saunomiseen. Kolme kertaa viikossa parhaimmillaan.
Pientä edistystä kuitenkin on tapahtunut. Yläkerran oleskelutilaan on saatu laitettua Porin Matti lämmönlähteeksi.
Seitsemän kympin lämmönlähde. Kunto ok, ettei tarvinnut muurailla sisuksia uudelleen.

Vetää hyvin ja lämmittää tehokkaasti.

Muutaman pesällisen jälkeen lämpötila oli jo 26 astetta. Pitänee harjoitella lämmitystä, ettei lämpene liikaa. 

Sähköasennukset ovat vielä kesken, mutta valo on saatu yläkertaan. Kirpparilta löytyi vanha lamppu, josta puuttuu kylläkin alapuolen kuuppa.
Yläkerran vanha luukku jätettiin paikalleen.

Tein luukkuun soipvan karmin, joka sovitettiin vanhaan aukkoon.
Ulkopuolelle tein vanhasta pokasta karmiin sopivan ikkunan.


Portaikkoon tein lämpöeristetyn luukun, Vielä pitää tehdä kaide aukon toiselle laidalle.
Yläkerrasta puuttuu vielä jalkalistoja ja pistorasioiden asennus. Lattialaudat ajateltii käsitellä pellavaöljysuovalla. Suuri työ oli myös hirsien tilkitseminen.

Alakerran saunaosasto vaatii vieä joitakin listoja sekä WC:n seinän rakentamisen. Saunassa on käytetty kierrätystarvikkeita mahdollisimman paljon.
    
Pesuhuoneen oven kahva on puusaavin kannen kahva. Löylyhuoneen oven kahva on vanhasta juustonpaistolautasesta.
Valaisimet ovat vanhoja kuuppalamppuja, joita minulla on vielä muutama tallella.
    
Pesuhuoneen lamppu vasemmalla ja löylyhuoneen lamppu oikealla. Lisäksi lauteiden alla on vielä yksi tunnelmavalo.
Näkymää lauteilta.
Tästä pääsee ulos halutessa.
Löylyhuone on kaikin puolin valmis jopa listoja myöten. 
Löylyhuoneen lämpöeristetty ulko-ovi tilattiin Lehmäjoen Puutyöstä.
Saranoin oven vanhoilla kunnostetuilla saranoilla.

Pesuhuoneeseen on saatu myös molemmat suihkukaapit ja vanhan tyyliset sadesuihkut.
Suihkut on hommatttu jo vuosikausia sitten Ranskasta. Suihkukaapit ovat ruotsalaisia Noron mallistoa. Sopivat tähän tilaan mainiosti, koska ovi on saranoitu aukeamaan etusivulta eikä kaapin nurkasta.
Eteisessä yläkerran portaiden alla oleva WC-pytty vaatii vielä seiniä ympärilleen.
Vanhasta kapeasta komeron ovesta tulee wc:n ovi. Portaiden askelmien väiliset aukot pitää myös vielä levyttää umpeen.
Uuden ulko-oven tilasin myös Lehmäjoelta. Tilapäinen mökkiovi ei pysynyt suorana. Siitä saa vaikka ulkohuussiin sitten joskus oven.
Tämän alkutalven suurin punnerrus on ollut saunan tilkitseminen ulkopuolelta ja tuulensuojalevyjen asentaminen. Kehikko on ollut noin puolitoista vuotta nyt painumassa eikä viime aikoina ole enää ollut havaittavissa painumista. Viime viikonloppuna saatiin mökin levytys valmiiksi. Taisi tuossa vierähtää aikaa nelisen viikkoa. 
Ennen tilkintää ja levytystä saunassa oli noin 15 astetta lämmintä ja tuuli puhalteli sieltä täältä sisään. Nyt lämpötila pysyy suunnilleen 20 asteessa. Talvi saa tulla vapaasti.
Keväälle ja ensi kesänä riittää vielä puuhaa ulkokuoren kanssa.





sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Löylyt testattu

Päästiin koittamaan saunomista tänä viikonloppuna. Sauna lämpesi lauantaina ja sunnuntaina. Aika monta juttua on pitänyt tehdä, että saunomaan päästiin. Paljon on vielä tekemistä, ennen kuin yläkerta ja ulkovuori on valmiina.
Oma hommansa oli hirren kolojen paikkaus. Sahasin vannesahalla hirrestä supivan kokoiset palat joka reikään.

Seinälle ylösnostetun laattarivin päälle tekaisin sirkkelillä ja höylällä kuvan mukaista listaa.

Löylyhuoneeseen vanha Högforsin räppänä korvausilmaa antamaan.

Eteiseen numeroa suurempi Upon räppänä.


Kun seinien reiät oli saatu paikattua ja hirrenvälit tilkittyä, päästiin nikkaroimaan lauteita. Rungoksi laitoin pari hirttä, joihin sirklasin urat laudelankkuja varten. Istuimalauteiden rungot tei 148x48 höylälankusta.
Lauteet tei perinteisestä kuusesta irroitettavaa mallia. Lauteet jätin avonaisisksi, jotta ilma pääsee kunnolla kiertämään.
Lauderunkoo käytin myös sepän takomia nauloja.
Nojapuut kiinnitin puutapeilla.
Tässä piti tehdä kaidepuuhun väistettä oven listoja varten.
Kiukaaseen meni loppujen lopuksi 350 kg kiviä.
Tältäpä löylyhuon sitten näyttää. Listat puuttuu vielä karmeista.
Pesuhuoneessa on kaksi suihkukaappia, joista toinen on vielä kytkentää vaille.
Eteisestä johtaa portaat yläkerran oleskelutilaan. Portaiden alla sijaitsee istuntosali. Pitänee tehdä jonkinlaiset seinät ympärille, vai riittäisikö verho?




sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Jatkoa saunaprojektille

Lattiakaatojen jälkeen seinät puhallettiin kuivajäällä. Kuivajääpuhallus on hirrelle hellävarainen. Haittana oikeastaan vain korkea hinta. Kuivajäällä saatiin kuitenkin puhallettua kaikki hirsien raot ja halkeamat puhtaaksi. Harjapesulla ei joka paikkaan olisi päässyt.
Seinät ennen puhallusta
Puhalluksen jälkeen
Puhalluksesta jää jäljelle ainoastaan irronnut lika, sillä hiiilihappojää haihtuu saman tien kaasuna ilmaan. Soodapuhalluksesta oisi jäänyt jäljelle huomattavasti isompi sotku. Mielenkiintoista oli se, että aitassa tuoksui vilja puhalluksen jälkeen.
Savuhormi tasoitettiin ennen vedenristysten tekoa. Vedeneristys tehtiin nykysäännösten mukaan ja nostettiin saunassa ja pesuhuoneessa 10 senttiä seinille.
Seinällenostoa varten laitettiin 10 sentin ek-kipsilevysoirot seinille.
Pesuhuoneessa suihkukaappien poistovedelle on omat 32 mm putket, jotka on johdettu lattiakaivoon.

Pääsiäisenä päästiin aloittamaan laatoitusta.  Laatoitttamista oli yhteensä n. 22 m2.
Siitähän se lähtee kauimmaisesta nurkasta.
Kontrolli kierroksella.
Säkällä sattui kaivokin siten, että ei tarvinnut kuin kaksi laattaa leikata.
Löylyhuone laatoitettuna
Eteisen lattia olikin sitten viimeinen saumattava, joka saatiin saumattua tänään. Kolme viikonloppua kulahti vedeneristyksiin ja laatoitukseen. Vielä pitää liikuntasaumat viimeistellä silikonilla.

Tänään päivän päätteeksi vielä poltettiin kiukaasta rasvat ja maalin jämät.
Hyvinhän tuo tuntuu palavan. Pesään mahtuu 60 cm klapi.
Nostettiin vielä päivän päätteeksi kiuas paikoilleen. Hormi maalattiin silikaattimaalilla ennen kiukaan asennusta. Pitäisi vielä käydä ostamassa 400 kg kiviä kiukaan ympärille.



maanantai 12. maaliskuuta 2018

Sauna jatkuu, jatkuu...

Näin on taas muutama viikko vierähtänyt ja saunaprojekti on vähitellen edennyt. Alakerran lattiarakenne lämmitysputkineen on saatu valmiiksi ja lattialämpökin on kytketty päälle. Melko hurjaa oli sähkön kulutus kun lämmityspuhallin puhalsi kovilla pakkasilla viikkotolkulla. Isoimpia rakoja hirsien välissä ja nurkissa oli pakko tilkitä. Lopullinen tilkitseminen tehdään vasta sitten kun hirret on kuivajääpuhallettua puhtaiksi.

Alkuperäinen aitan ovi ei ollut täysin tiivis, joten lämmönhukan pienetämiseksi piti ensin tehdä aitan toiselle puolelle uusi kulkuovi.
Hirsiseinä oli oviaukon vasemmalta puolelta totaalisen mutkilla, joten asensin tilapäiset följärit ja suoristin seinää sen verran, että sain karapuut asennettua. Ulko-oveksi laitoin lämpöeristetyn "mökki"oven. Nyt kun oli saatu uusi kulkuaukko saunaan, niin laitoin löylyhuoneen karmiin ulkopuolelle lämpöeristetyn ulko-oven.
Oven teki mittojen mukaan vanhan mallin mukaisesta paneelista Lehmäjoen Puutyö. Oven lopullinen saranointi voidaan tehdä vasta kun raamilaudat on laitettu paikoilleen jotta vanhat saranatapit ja saranaraudat saadaan kunnolla asennettua. Nyt lämpökin pysyy sisällä paremmin.
Yläkerran lattia tehtiin samasta 33x185 ponttilaudasta kuin alakerran kattokin. Tällä kertaa oli kuitenkin reipas kuiva pakkaskeli lautoja asentaessa. Tuosta luukusta nostettiin taljalla Porin-Matti ylös valmiiksi ennen portaiden asentamista. Portaiden asentamisen jälkeen ei sekään enää onnistu.
Alakerran lattialämpöputket asennettiin levyjen uriin ja urat täytettiin lämpölattiamassalla. Tähän päälle laitettin vielä erikoiskova kipsilevy saneerauslaastilla ja ruuveilla kiinni.
Kaadot tein Vetonitin 6000:lla. Massa alkaa kovettumaan puolen tunnin päästä sekoittamisesta, joten kun homman aloittaa, niin se pitää tehdä saman tien loppuun.
Täytyy myöntää, että ekakertalaiselle melko mielenkiintoinen homma. Kaatoja on kyllä riittävästi.
Löylyhuone
Pesuhuone

Eteis-wc-kombinaatio
Löylyhuoneen ja pesuhuoneen kaatojen kanssa tussaroitiin 7 tuntia lauantaipäivänä. Pyhänä tehtiin vielä kolmisen tuntia eteisen lattiaa.