tiistai 18. syyskuuta 2012

Teknisen tilan kimpussa edelleen

Vähitellen alkaa tekninen tila valmistumaan. Lattiavalun jälkeen laatta hiottiin.

Laatan pinnassa oleva sementtiliima lähtee helposti pois karkeahkolla hiomakivellä.
 
Flikat oli auttamassa siivoamalla yläkerran päätyhuoneita.
Tuleva kodinhoitohuone saatiin myös ristikoolattua.
  
Aina kun ei satanut, siirrettiin loppuja riukuja sateensuojaan navettaan. Ei viitsi jättää pinoa enää toiseksi talveksi ulos. Yli 800 metriä olisi vielä jäljellä. Kyllähän tuota kuluu vielä yläkertaan, saunaan, jne.

Naisväki innostui kans harjoittelemaan traktorilla ajoa. Hyvinhän se meni.
Teknisen tilan seinät levytettiin 12mm havuvanerilla. Yritän välttää kaikin tavoin kipsilevyn käyttöä. Ainoastaan WC:n lämmitettävä lattiarakenne tehdään sitten joskus kipsilevystä.


ATK ja antennikaapin upotin väliseinään
Puretun hella-uunin hormin aukko paikattiin vanhoilla käsinhöylätyillä laudoilla.
 Tässä paikattu katto valmiina.
Teknisen tilan hirsiseinät oikaisin halki sahatulla 95 x 40 riu'uilla.
Sillä välin kun koolailin seiniä, Tiina levitteli yläkerran huoneiden pohjalle suojapaperia. Eipä pitäisi kattolautojen välistä eristeiden enää varista alakertaan.
 Eristeenä koolausten välissä käytetään 50 mm selluvillalevyä.
 
Rossipohjan pohjalle ollaan levitelty vanhoja Hesareita. Ilmatiiveys paranee ja jääpä jälkipolville luettavaa. Syy miksi meillä luetaan hesaria, on yksinkertaisesti se, että Hesarin saa omakotitalon oven luukusta sisään ilman lisähintaa. Pohjalainen kannetaan postilaatikkoon, joiden on oltava ryhmissä kadun varressa. Lisähintaan saa kyllä Pohjalaisenkin ovelle. Kaiken lisäksi Hesarin vuosikerran saa Pohjalaista halvemmalla. Samat uutiset kuin Hesarissa saa yleensä lukea seuraavan päivän Pohjalaisesta. Kummankin lehden jakelun hoitaa Itella.
 
Siellähän se tekninen tila seisoo omassa nurkassaan. Keskellä lattiaa odottelee asennusta seinille 22 mm huokoinen kuitulevy.

 Teknisen tilan takaseinälle upotettiin alakerran ryhmäkeskus. Yläkertaan tulee oma pienempi keskus. Alakerran 36 paikkainen keskus tuli hetkessä täyteen, kun nykymääräysten mukaan melkein joka paikkaan pitää tunkea vikavirtasuojia.
Luontoäiti pitää huolen siitä, ettei hommat lopu. Maanantain ja tiistain välisen yön myrskytuuli kaatoi yhden koivun koivukujalta.
 Noin neljän metrin "kanto" jäi pystyyn.
Koivu kaatui sopivasti pellolle päin. Kävin sitä tänä iltana vähän pienimässä. Ensin otin kuitenkin talteen rungossa olleet neljä pakurikääpää. Pitänee kokeilla pitääkö pakurikäävän terveysvaikutukset paikkaansa.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Lämpöpumpun koppi alkaa hahmottua

Viikolla aloitettiin teknisen tilan rakentaminen tarkoituksena, että viikonloppuna päästäisiin valamaan laatta.
Tästä se alkaa vähitellen muotoutumaan- Runko pystyyn 40x95 patikalla. Hirsiseinän ja patikan välin laitettiin pellavaa reilusti, että myös hirren raot täyttyivät.
Nurkkatolpat pystyssä.
Teknisen tilan runko likipitäen pystyssä. Tämän jälkeen vedettiin vielä muutama syöttöputki ulkosaunan vesijohdoille ja syöttö vesimittarilta lämminvesivaraajaa varten.
Seuraavaksi eristettiin lattia selluvillalla. Apuna käytettiin puruimurin puhallinta, jolla villa saatiin helposti puhallettua tilan lattialle. Olisi tosin pienempitehoinenkin puhallin riittänyt.
Eristys tehtiin 50% ylitäytöllä. Tässä eristys valmiina. 
Muotti valua varten tehtiin 12mm vanerista. Koska putkiläpivientejä on paljon piti pohja kasata useasta pienemmästä palasesta.
Valumuotti valmiina.
Valun ja muotin väliin laitettiin pielä paksu voimapaperi. 
Koska porakaivopumppu on valun takia tilapäisesti pois käytöstä, piti vasi ottaa pihakaivosta. Yllättävän vähän oli kaivossa vettä, vaikka sateita on tänäkin kesänä riittänyt. Vain 1 - 1,5 metriä. Viime syksynä vettä oli n. 5 metriä.
Putkien ympärystät ottaa oman aikansa. Putket tuettiin vanerinpaloilla, jotta putkien väliset etäisyydet pysyvät suunnilleen halutussa mitassa ja tulevat valun läpi suunnilleen pystysuorassa.
Tässä betonit levitettynä. Laatan vahvuus reunoilta 8 cm ja kaivon kohdalta 6,5 cm, eli min. 2 cm / metri kaatoa.
Odoteltiin valun jämähtämistä jonkun aikaa, jonka jälkeen viimeistelynä hiertäminen ja liippaus. Viikon päästä voiin alkaa levyttämään seiniä.