sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Peräkamarin lattia valmistui

Saatiin juhannuksen aikana peräkamarin lattia valmiiksi. Voisi sanoa työvoitoksi.
Kaikki lankut on pääsääntöisesti jollakin tapaa sovitetty paikoilleen. Tässä ohennellaan lankunpätkää höylällä oikeaan paksuuteen.
Oven edustalle laitettiin pari lankkua poikittain. Lankkujen päät tasasin samaan mittaan sirkkelilä.
Lankkujen viimeistelyä petkeleellä.
Ja valmiit palikat kiinnitettynä.
Yhteen nurkkaan piti tehdä uusi jatkopala. Alkuperäinen jatkos on jossakin niin varmassa tallessa, että en sitä löytänyt.
Kirveellä ohennettua lankkua piti paksuntaa laittamalla lisäpala koko lankun pituudelta.
Lisäpala liimauksessa.
Viimeiset viisi  lankkua tehtiin tuvan vanhoista lankuista.
Viimeinen lankku paikallaan. Alakerran lattiat on nyt kahta lankkua vaille valmiit. Tupakamariin pitää vielä asentaa pari korvauslankkua.


sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Päivitelläänpä välillä. Lankku lankulta lattia etenee.

Peräkamarin lattia etenee hitaanlaisesti. Olisi voinut luulla, että lankut olisivat istuneet paremmin takaisin samaan paikkaan mistä ne on pois otettu. Lankkujen paksuuksissa on ollut kuitenkin suuriakin eroja. Yksittäisen lankun paksuus on pahimmillaan vaihdellut 5 sentistä lähes 8 senttiin.
Pönttöuunista pellon suuntaan lankuissa ei ollut mahdottomia heittoja, joten fyllipaloilla pärjäsi.
Puolikas lattiaa valmiina.
Huone on ollut jaettuna väliseinällä. Väliseinä purettiin ja huone palautettiin alkuperäiseen kokoonsa. Väliseinän kohdalta lankut piti sovittaa toisiinsa uudelle, sekä tehdä uudet tapitukset reikineen.
Lankkujen sovittaminen on aikaa vievää puuhaa. Yhtenä päivänä saldo oli vain 3 lankkua lattiaan.
Vaihtelu virkistää, joten yhtenä iltana otettiin urakaksi tuvan lattian skrapaaminen.
Kolme henkeä ja kolme tuntia ahkeraa skrapaamista, niin lattiasta oli ravattu hilseilevä maali pois.
Lattian lankuttamista jatkettiin taas tänä viikonloppuna. Sovitin lankkuja paikoilleen höyläämällä niskojen kohdista lankut tasapaksuiksi.
Lattiaan joskus 30-luvun lopulla laitettu vanha seinänvieripenkki piti ohentaa noin viisi senttiä. Moottorisahalla uria ja kirveellä hakaten palaset pois.
Lattiassa ollut lattialuukku laitetaan takaisin vanhalle paikalleen. Muuten joutuisi korvaamaan kaikki nämäkin lankut.
Luukku paikoillaan. Hyvä kai tästäkin tulee kun sen maalaa. Juhannuksen aikana jatketaan. Eiköhän lattiat sitten saada jo valmiiksi.

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Lämmintä on riittänyt joten edistystä tapahtuu hiljakseen.

Lauantai meni yo-juhlissa vieraillessa, joten remppa jatkui sunnuntaina. Helteiset kelit jatkuvat ja tuvassa oli lämmintä 28 astetta. Ikkunoiden aukaisu ei juurikaan helpottanut asiaa.
Ensin kuitenkin tehtiin heinätyöt. Alkaa nurmikko villiintymään.




Päivän mittaan saatiin kuitenkin viisi lankkua lattiaan kiinni. Lattian latominen aloitettiin pönttöuunin ympäriltä, jotta lankut saadaan takaisin entiselle paikalleen. Siitä sitten jatketaan kumpaankin suuntaan.
Ukkoskuuroja oli liikkeellä illansuussa. Satamaan alkoi kun lähdimme takaisin kotosalle.