keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Eipä mennyt joulun aika aivan hukkaan.

Salvat sain fiksattua. Salvat olivat maalattuna oven värisiksi. Molemmista puuttui peltiklipareet, jotka pitävät salvan lukitusasennossa. Alasalvasta oli myös ruostunut riekaleiksi taustalevyn alin kolmannes.
.
Ensin maalit ja ruosteet pois. Salpojen nupit paljastuivat messinkisiksi. Sitten uutta pelliä kempillä kiinni. Lopuksi kahteen kertaan öljymustaus uunissa. 
Laitoin salvat kiinni pallopäisillä messinkiruuveilla. Vastakappale pitää vielä joskus putsailla ja mustata.
Alasalvan vastakappale on sepän takoma lenkki.

lauantai 22. joulukuuta 2012

Ei tullut maailmanloppua, mutta uusi ovi tuli

Torstaina saapui jonkin aikaa odotettu uusi ulko-ovi porstuaan.

Vanhan karmin alta piti postaa lahoa parin tuuman verran. Tilalle uusi lankku ja pellava väliin.
Vanha karmin yläosassa oleva ristikkoikkuna tulee ulkopuolella. Sisäpuolelle laitetaan lämpölasielementti. Uusissa ovissa on peilien kohdalla eristeenä 30mm uretaania.
Karmi ja ovet paikallaan. Näkymä kuistin puolelta.
Karmin ja ovien sovittelussa meni torstai-ilta. Koska karmi ja ovet ovat massiiviset ja painavat tein kiinnittämistä varten vanhan malliset kiinnitysraudat, jotka sitten upotin karmiin ja seinähirsiin perjantai-iltana. 
Lauantaina asensin sisäpuolen ikkunaelementin ja nostelin paikoilleen vanhat pariovet. Puuseppä paikkasi toista ovea parista kohtaa. Vanhat työntösalvat pitää vielä fiksata kuntoon, niin homma on bueno. Pitäisi tuplaoven pitää pakkanen pihalla.
Lauantaina auringonlasku antoi kelmeän punertavaavaloa, joka ei kyllä välity puhelimella otetuista kuvista parhaimmalla tavalla. Pakkasta parikymmentä ja kuukin paistoi täydeltä taivaalta. Joulun aika huilataan ja homma jatkuu välipäivinä.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Levytystä ja tilkintää

Parin viime viikon aikana ollaan tilkitty hirren rakoja ja jatkettu seinien levyttämistä.
 
Yläkerran huoneen hirret on veistelty suunnilleen tasaiseksi, joten mitään isompia fiksailuja ei tarvittu. Isoimmat raot tilkittiin selluvillalevyn palasilla ja pellavariveellä
Karmien ympärille laitettiin vielä voimapaperit parantamaan ilmatiiveyttä.
Levytys sujuikin sitten varsin nopeasti, kun oli apumies paikalla.
Seuraavaksi käytiin yläaulan seinien kimppuun. Listat irti ja pinkopahvit pois.
Yläaulan hirsiä ei ole viimeistelty piilukirveellä täysin tasaiseksi. Samalla lailla on seinät myös päätyhuoneissa. Näköjään kylmien tilojen viimeistelyyn ei ole aikoinaan niin kiinnitetty huomiota. Tilkitsemistyötä on melkoisesti tässä seinässä.
Liperistä tilatut ikkunat saapuivat torstaina. Ikkunat ovat sisään-sisään aukeavia, joihin tehtiin sisäpokaan muutos siten, että nykyaikainen tiivistehuullos jätettin pois. Ikkunoihin laitettiin myös vanhan tyyppiset salvat.
Vanha ristikkopoka saranoidaan ulkopuolelle ikkunan verhoilulautoihin.
Perjantai-iltana kävin laittamassa yläaulan ikkunan paikalle. Ensin piti irroittaa vanha ikkunapoka kuistin katon kautta.  Laitoin kuormalavan traktorin piikkeihin  ja nostin suojatasanteeksi räystään alle, ettei pääse tippumaan maahan asti jos liukastuu.
Ikkuna-aukko piti isontaa sopivaksi uutta ikkunaa varten. Vanha hirsi on melko työlästä työstää. Sahan teräketju piti teroittaa pari kertaa aukon teossa.
Siinäpä ikkuna paikoillaan.
 Lauantaina päästiin tilkitsemishommiin. Onneksi oli apulainen mukana.
Näkymä pihamaalle. Lunta on tullut parisenkymmentä senttiä.
Seinää levytettiin tällä erää sen verrran, että putkimies saa asennettua patterit seinille. Alakerrassa pitää vielä WC:n seinä koolata ja levyttää, sekä porstuan ulkoseinä levyttää, jotta kaikki putkivedot saa tehtyä. Putkimies tulee ensi viikolla, joten hoppu tulee.
Sunnuntaina sai taas aloittaa lumitöillä. Yön aikana oli lumi kinostunut tuulen kanssa paikoin puolimetrisiksi kinoksiksi. Onneksi ei tarvitse kolalla lykkiä.
WC:n väliseinät ehdin levyttää, mutta hirsiseinien koolaus ja levytys jäi vielä vaiheeseen. Pikkuhiljaa sitten varmaan viikolla joutuu jatkaan levytystä.






sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Villat tuli puhallettua

Viikolla tuli rykäistyä muutamana iltana viimeisiä johdotuksia jotta puhallusvillat voidaan puhaltaa. Alunperin oli tarkoitus johdottaa valot ja palovaroittimet pinnassa. Tuleehan se siistimpi kun johdot eivät jää näkyviin. Jotta pintajohdot saisi siisteiksi, pitäisi johto olla vanhanaikaista metallivaippaista ja kiinnitettynä ruuvikiinnikkeillä.
Maanantaina piti hakea yksi 100 m rulla 3x1,5 N:ää valokytkimiä ja palovaroittimien johdotuksia varten. Tässä vedellään viimeisiä johdotuksia WC:hen.
Palovaroittimia tulee alakertaan 3 kpl ja 3 kpl yläkertaan. 230 V palovaroittimet pitää asentaa rasian kanssa, joten upporasia on pintarasiaa siistimpi vaihtoehto.
Hormien ympärystät villoitettiin kivivillalla.
Yläpohjan kautta laitettiin kaapelit yläaulaan, ja yläkerran huoneisiin.
Rossipohja piti vielä siivota kaikenlaisesta ylimääräisestä roskasta. Tupakamarin lattian pohja on vuorattu hesareilla. Voi jälkipolvet sitten ihmetellä sadan vuoden päästä tämän ajan maailmanmenoa.
Paikat saatiin siivottua keskiviikkoiltana. Kaikki valmiina puhallusvillaa varten, joka oli sovittu perjantaiaamulle. Ulko-ovi on vielä puusepällä tekeillä. Oven pitäisi tulla lähiaikoina.
Puhallushessut tulivatkin jo tortaina iltapäivällä. Parempi niin minun kannalta. Koko homma otti aikaa reilut kolme tuntia.
Villat puhallettuna. Näkymä porstuasta käsin.
 Ja tuvan lattia.
 Lauantaina alettiin tamppaamaan villoja. Ylitäyttö oli suurinpiirtein 40% reunoilla. eskellä hieman vähemmän.
Tupa tampattuna. 
Lauantaina nosteltiin vielä päivän päätteeksi patterit seinille.



Sunnuntaina päivä valkeni lähes pilvettömältä taivaalta.  Pakkanen myös kiristyi ja oli illan suussa jo -18 astetta.
Sunnuntaina käytin yläkerran huoneen kimppuun. Vasemman puoleinen ikkuna piti oikaista, jotta saatiin sisäikkunat paikoilleen. Ikkunan poka oli mennyt salmiakille todennäköisesti silloin kun talon nurkkaa oikaistiin. Tapettien ja pinkopahvien alta paljastui vaaleana pysynyttä komeaa hirttä.