sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Tuvan kimpussa.

Parin viimeisen viikonlopun aikana on remppa edistynyt vain hiljakseen, kun on ollut juhlia sun muuta. Takaraja asumiskuntoon laittamiselle tuli myös asetettua. Laitoimme nykyisen talon myyntiin. Viime sunnuntaina oli eka näyttö ja maanantaina talo oli myyty. Talo pitää tyhjentää 15.5.2014 mennessä. Joten pitää  laittaa vipinää kinttuun. Jotain kuitenkin on tuvassa ehditty tehdä.
Keittiökaappien välikkö on vielä laatoittamatta, mutta kosteuseristeen sain siveltyä.
Tupakamarin pönttöuuni pitää myös maalata uudelleen. Vanha Horna-maali on lohkeillut ja se pitää rapsia alta pois ennen uudelleenmaalausta. Mora on tässäkin hommassa ehdoton.
Ikkunankarmeihin tehtiin sopivat fyllirimat, joilla saadaan karmi samalle tasolle seinän kanssa.
Tuvan panelointia aloiteltiin tänä sunnuntaina. Kahden ikkunan alta kerrallaan irroitettiin patterit, ettei tupa kokonaan kylmene. Pintamaali maalattiin saman tien. Panelointia saa harrastaa vielä jonkun aikaa, joten päivittelen tapahtumia sitä mukaa kun on saatu jotain valmista aikaan.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Päivitetäänpäs välillä

Parin viimeviikon aikana ei suurempia ole tapahtunut. Keittiö on saatu kokolailla laatoitusta vaille valmiiksi. Pienissä asioissa menee yllättävän paljon aikaa.
Tiskari asennettuna saarekkeeseen.
 Liesituuletin, mikro ja liesi paikoillaan.
Jääkaapin kätisyys piti vaihtaa ennen paikoilleen laittoa.
Tasojen ruuvaus kiinni kaapistoon.
Tässäpä onkin sitten taukotupa saatu siirrettyä tuvan puolelle. Ylätasanteelle saadaan nyt kannettua lattialankkuja kuivumaan.
Yläkerran huoneen lattia tehdään vanhoista 35 mm paksuista ponttilankuista. Tämä läjä on käytettyä maalaamatonta lattialankkua, joten ne voidaan kuivuttuaan lyödä lattiaan suoraan kiinni. Leveydet ovat 11 - 16 cm. Määrä ei ole riittävä koko lattiaan enkä ole vielä päättänyt käytetäänkö näitä lankkuja lainkaan. Sisälle ne kuitenkin kannettiin kuivumaan.
Härmästä ostettuja vanhoja ponttilankkuja on luultavasti riittävästi koko yläkerran huoneen lattiaan. Nämä lankut on myös leveämpiä. Lankut piti putsailla ponteista. Irtonaiset maalit skrapaillaan sitten kun lankut on kiinni lattiassa.