lauantai 3. maaliskuuta 2012

Tiilien purkua katolta talkoovoimin

Ilmat suosivat tiilenpurkua. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta heti aamusta asti. Aamulla oli pakkasta 3,5 astetta. Päivällä auringossa reippasti plussalla.
 
 Purkaminen aloitettiin pihan puolelta pohjoispäästä. Käytössä oli alumiiniset tellingit.

Sitä mukaa kun tiiliä saatiin purettua, laitettiin myös kevytpeitettä valmiiksi lappeelle odottelemaa levittämistä. 
Siinä vaiheessa kun pressun kanssa alkaa pelaamaan, on viimeistään parasta kytkeä turvavaljaat. Naru viritettiin harjan yli ja kiinnitettiin vanhaan pihlajaan.
 Tiilet liu'utettiin alas traktorin lavalle kouruilla, jotka on tehty laudoista ja vanhoista harjapellleistä. Luisto oli jopa liiankin hyvä.
  
Parin tunnin päästä oltiin purettu n. 1/3 tästä lappeesta.
Tiilikuorma tyhjättiin välillä pellolle. Melko hyvin jäi tiiliä kuitenkin ehjäksi.
Puoliväli saavutettu.
 
 Pressut levitetty ja seuraavaa pressua hinataan ylös tellingeille.


 Joku ehti jopa välillä vetää lonkaa makasiinin seinustalla.
Vielä viimeiset pressujen levittelyt ja päivän urakka on valmis. Homma sujui nopeammin kuin osasin kuvitella. Noin 7 tuntia ja yksi lape on tyhjätty. Toisen puolen lape pyritään tyhjäämään viikon päästä, jos ilmat sallivat. Pressujen levittäminen on sitten helpompaa, kun ovat jo pääosin valmiina katolla. Isot pressut riittävät harjan yli molemmille lappeille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.