sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Salaojia ja kaapelinvetoa

 Salaojia alettiin kaivaa helatorstaina. Ilma oli vaihteleva. Välillä satoi ja välillä ei.

Sillä aikaa kun kaivantoa kaivettiin, ehdittiin muurata pilariharkot haltijapalkkeja varten
Pihan puolen oja kaivettuna. Vähän soraan vielä ja putket voi asentaa.
Talon päädyn putket peiteltynä. Joka nurkalle laitettiin salaojan tarkistuskaivo.
Salaojavedet ja kattovedet johdettiin vanhoihin navetan viemärikaivoihin. Kaivosta lähtee vanha tiiliputki pellolle, joka tuntuu toimivan ja vetävän.

 
 Seinustalle levitettiin kerros styroksia joiden päälle vielä 0-16 mursketta.
Etupihalle ajettavan karkean murskeen alle levitetään suodatinkangas, ettei murske aikojen kuluessa sekoitu saveen.
 Tässä julkisivun puoli on jo tasattuna. Nyt riittää kaato talosta poispäin.
 
Koivukujalle istutettiin kaatuneiden koivujen tilalle ja muihin tyhjiin aukkoihin 7 uutta tainta kasvamaan. Taimet otettiin omalta tontilta savusaunan nurkalta. Vanhojen koivujen juurella kasvaa katajia, joita koitetaan varjella.
Näkymä savusaunan ikkunan peilaamasta maisemasta. Pitäisi yrittää kesän mitaan saada saunakin kylpykuntoon. Oikominen ja pari alahirttä vaihtoon. Saatta olla, että kiuasta joutuu myös reiraamaan.

Vielä viimeiset rapamaat ja kivet pois pihasta, niin päästään kaivamaan maakaapelille reittejä.
Mittarikeskus siirretään pihan keskellä olevan hevostallin seinälle. Tästä jatkettiin omat kaapelit navetalle, päärakennukselle ja vastapäiselle tallille.
Kaapelinkaivuu meinasi mennä ylitöiksi. Kaapelit saatiin piiloon lauantaina puolen yön aikaan. Sunnuntai-aamuksi oli tilattu mursketta, joten kaapelointi oli saatava valmiiksi.
Siinäpä se sitten peruuttaa sisään ensimmäinen murskekuorma sunnuntaiaamuna kymmenen yli seitsemän.
Sunnuntain aikana etupiha on saanut murskekatteen.
Pihassa on vielä julmettu keko mursketta levitettäväksi "naistenpihaan".

1 kommentti:

  1. Hei! Löysin juuri mielenkiintoisen blogisi ja heräsi joitakin kysymyksiä. Meillä on juuri alkamassa vanhan pohjalaistalon siirtoprojekti, josta muutama postaus blogissani (vaniljanvalkoista.blogspot.com).

    Meidänkin taloon on tarkoitus rakentaa konesaumapeltikatto jälkarännein. Teidän katto vaikutti hienolta. Voitko kertoa, mikä yritys katon teki?

    Mekin tarvitsemme korvaushirsiä ja lattialankkuja.
    Mistä te saitte korvaushirret lahonneiden tilalle? Entä kuka suoritti kengityksen? Mistä löysitte lattialankkuja?

    Millä tavalla tyhjensitte välipohjan?

    Kiitos, jos ehdit vastata kysymyksiini!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.