sunnuntai 26. elokuuta 2012

Parin viikon aikaansaannokset.

Viimeisen parin viikon aikana on tehty pikkuhiljaa iltaisin ja viikonloppuisin. Reilu viikko sitten sain ilmoituksen, että maalämpöpumppu ja lämminvesivaraaja ovat saapuneet. Tekninen tila ei ole kuitenkaan vielä lähellekään valmis.

Viemäriputket eristettiin solumuovilla. Saumat teipattiin ja eristeen ympärille kierrettiin vielä sidontalanka varmistamaan, että eristeet pysyvät, vaikka teippi irtoaisi.
Rossipohjan alla mahtuu juuri ja juuri tekemään eristykset.
Pihlajassa on runsaasti marjoja. Toivottavasta se on merkkinä, ettei talvesta tule niin runsaslumista kuin viime talvi oli. 
Kun viemäriputket saatiin eristettyä, päästiin laittamaan loput pohjalaudoitukset paikoilleen sekä tekemään ristikoolaus loppuun.
Seuraavaksi piti porata läpivientireiät sähköjohdoille. Pellava tukkii poranterän joten se on vähän väliä puhdistettava. 
Johdotuksista pääosa vietiin lattian sisässä. Myös antennijohdot ja atk-kaapelit vietiin lattian alla. Pinta-asennuksena tulee jonkin verran valaistuksen johdotuksia. Alakertaan vedettiin viikonlopun aikana 250m sähköjohtoja ja n. 50 m ATK/antennikaapelia. Käytin kaikissa vedoissa valmiiksi johdotettua taipuisaa putkea. Huomattavasti joutuisampaa kuin ensin putkittaa ja sen jälkeen työntää johtoja putkeen. Yläkerta johdotetaan sen jälkeen kun saan teknisen tilan väliseinän rungon tehtyä.
Tässä hahmotellaan teknisen tilan väliseinän paikkaa. Parin viikon sisään pitäisi päästä valamaan tilaan lattialaattaa.
 
Seinähirret imuroitiin puhtaiksi vanhoista hämähäkin seiteistä, joita oli kertynyt paikalta puretun hellauunin taustalle.
Tämän viikon aikana on yläkerrassa ollut kaksi pääskystä. Torstaina oli sisätiloihin eksynyt aikuinen lintu, joka ulos päästyään lähti saman tien lentoon. Tänään pesästä eksynyt poikanen luki lehteä yläkerran aulassa.
Vein poikasen pihalle. Pari kertaa se yritti lentoon, mutta eipä siivet vielä kantaneet, joten vain linnun takaisin räystään alle pesään ja tukin aukon, josta se oli talon sisäpuolelle eksynyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.