sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Maalailua ja hirren pesua

Viime viikon aikana ollaan oltu tiistaita lukuunottamatta joka päivä jotain tekemässä  työmaalla. Parin kuukauden päästä pitäisi paikkojen olla siinä kunnossa, että voidaan alkaa suunnittelemaan muuttoa.
Yläkerran portaiden askelmien takana olevat välit olivat täynnä rapaa. Rapakerros oli maalattu päälle. Kaivoin ravat pois puukolla, imuroin ja hioin.
Askelmien taakse veistelin kolmiorimasta täytepalat niin on helpompi pitää portaikko puhtaana.
Iltaisin viikolla pestiin ja hiottiin lattioita maalauskuntoon. Viikonloppuna päästiin maalaamaan lattiat ensimmäiseen kertaan. Yläkerran lattioiden väri on 50/50 sekoituksella italiensk grön umbraa ja titaanivalkoista.
Yläaulan katto saatiin maalattua.
 
Yläaulan lattia maalattuna ensimmäiseen kertaan.
Seuraavaksi päästiin porstuan seinien kimppuun. Hirren pinnalta rapsittiin irti sanomalehden riekaleet ja lukematon määrä nupinauloja.
Sanomalehtien alta paljastui vuosiluku 1894. Olisiko talo siirretty tuolloin nykyiselle paikalleen.
Hirsien väleistä siistittiin enimmät sammaleet, jonka jälkeen hirret pestiin pellavaöljysaippualla. Levankilla reilusti hinkkaamalla ja huuhtelu vielä sienellä pyyhkimällä.
Puhdasta tuli ja seinä kirkastui silmin nähden. Peseminen on melko rankkaa puuhaa. Tämän seinän peseminen otti kahdelta ihmiseltä aikaa reilun neljä tuntia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.