lauantai 31. joulukuuta 2016

Hyvää Uutta Vuotta

Vuosi taas vaihtuu. Viimeisestä postauksesta on kulunut kolmisen kuukautta. Ihan mitään tekemättä ei olla kuitenkaan oltu. Aika on vierähtänyt ulkorakennuksen lattioiden kanssa ja sen jälkeen taas kerran tavaroiden ja aarteiden uudelleen sijoitteluun tallista toiseen.

Ulkorakennusurakan jälkeen pääsimme jatkamaan yläkerran huoneen kimpussa. Tapetit on nyt seinille nostettu.
Tähän huoneeseen valitsimme Morris&Co.:n Fruit -tapetin, jonka kuosi on alunperin vuodelta 1864. 
Tapetissa on valikoima kranaattiomenia, persikoita ja sitruunoita.
Siinäpä tilannetta tällä hetkellä. Listat puuttuu, komeroiden ovet pitää kunnostaa, muuri maalata, joten vielä menee hetki, ennenkuin huone saadaan käyttöön.
Lattia päätettiin kuurata perinteisesti pellavaöljysuovalla. Aikaa myöten lattia tummuu ja kuurauskertojen myötä saa likaa hylkivän pinnan.
Löytyi vielä kätköistä onneksi yksi vanha kunnon bakeliittinen kruunukytkin. Eipä noille enää ole tarvettakaan, ellei sitten mahdollisesti rikki menevien tilalle tarvitse.

Uusi vuosi on sitten Suomen 100-vuotis juhlavuosi. Sen kunniaksi kuva Itsenäisen Suomen väliaikaisesta lipusta, jota ei ehditty virallisesti senaatissa hyväksymään, koska syttyi kansalaissota. Liput kuitenkin liehuivat Helsingissä Aleksanterinkadun varrella toukokuussa 1918 Mannerheimin voitonparaatissa. Mannerheimilla itsellä oli voitonparatiisissa hevosen satulan päällä tällainen sinivalkoinen lippu.




maanantai 3. lokakuuta 2016

Syksyn kuulumisia.

Aika vierähtää nopeasti. Viime postauksestakin on jo jonkin verran aikaa. Jotakin on kuitenkin saatu aikaiseksi.Tuvan maalauksen jälkeen olemme saaneet ikkunaurakan kuistin ikkunoita lukuunottamatta valmiiksi. Viimeiset 4 ikkunaa vaativat jonkin verran uutta puuta. Lisäksi yksi karmi piti vielä irroittaa, kun paikalleen korjaaminen ei onnistunut.

Karmin alapuun uusin sekä osittain pystypuita. Korvauspuuna käytin vanhaa mäntylankkua.


Kaksi huonointa pokaa saivat uuden alapuun ja pystypuut korjasin osittain.
Yläkerran koillispään urapuiteikkunat maalattuna. Onneksi löytyi vielä puhallettua lasia sen verran, että sain uudet ruudut rikkoutuneiden tilalle.
Siinäpä se viimeinen alakerran ikkuna kunnostettuna. 

Viimeviikkoina olen keskittynyt ulkorakennuksen lattioiden tekoon. Kolme lattiaa on nyt valmiina ja yksi pitäisi tehdä vielä ennen talvea.
Lattioita olen tehnyt vanhoista lankuista, jotka ovat parhaimmillaan yli 30 cm leveitä ja 6 cm paksuja. Lankut ovat sen verran huonokuntoisia, ettei niistä ole asuintilojen lattiavärkiksi. Ulkorakennuksessa ne ajaa asiansa.
  Kunnon hyllyt seinustalle niin saa romut järjestykseen.
Ennen viimeisen lattian tekoa piti halkoa kalliota rakennuksen sisältä.
Kiven laatu oli harmittavasti sellaista räkäkiveä, joka halkeaa ja murenee kuinka sattuu. Useiden kymmenien reikien poraamisen ja kiilaamisen jälkeen sain pilkottua kivistä sen verran "hattua" pois, että lattian rakentaminen onnistuu.
Vanhassa pihjajassa oli pitkästä aikaa todella paljon marjoja. Rätkä-armeija pisteli poskeensa viikonloppuna muutamassa tunnissa kaikki marjat.

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Yksivärinen tupa.


Tupa maalattiin viime lauantaina talkoilla. Sää oli mitä parhain maalaushommiin. Perjantai-iltana keitettiin punamulta. Tällä kertaa tei maalin kokeeksi vehnäjauhoon, johon punamultamaali on alunperin tehty.



Keitoksen lämpötilan tarkkailua digimittarilla. Vellin kypsymiseksi lämpötilan on oltava yli 70 astetta, jos kiehuu, niin tulee yli.

Tästähän tämä koko urakka alkoi viisi vuotta sitten:


Ulkovuoraus kunnostettiin säilyttävällä periaatteella neljän vuoden päästä. Kaikki vanhat käyttökelpoiset laudat käytettiin. Julkisivun puolella jouduttiin kuitenkin korvaamaan n. 2/3 laudoista. Vanhojen lautojen paksuudesta oli jäljellä vain kolmasosa ja ne olivat pääosin haljenneet. Koska alkuperäiset vuorilaudat ovat tuppeensahattuja ja eri levyisiä, ei korvauslautanakaan voinut käyttää uutta lautaa. Vanhaa tuppeensahattua ja vaihtelevan levyistä ladonseinälautaa hommattiin pitkin maakuntaa.
Maalaustalkoot aloitettiin lauantaiaamuna kymmeneltä. Valmista oli illalla klo kahdeksan. Tupa on jälleen yksivärinen.

Suurkiitokset talkooporukalle. Tämän urakan jos olisin tehnyt yksin, niin kuukausihan siinä varmasti olisi vierähtänyt.


Tupa on nyt käytännöllisesti katsoen rempattu. Pientä viimeistelyä on vielä sisäpuolella jäljellä. Muutamia listoja puuttuu, vähän tapetointia ja muutaman ikkunan kunnostus. Ulkoverhoilun osalta räystäslautojen huoltomaalaus tehdään kun joudetaan. Tämäpä tarkoittaa sitä, että blogin päivitys harvenee entisestään. Urakka tällä tontilla jatkuu ulkorakennusten kunnostuksella ja pitäisi tuo saunakin rakentaa jossain välissä. Hyväksi aluksi voisi sanoa tuon yhden ulkorakennuksen oikomisen ja katon uusimisen. Lattiat puuttuu vielä ja maalatakkin pitää. Postailen sitten sillointällöin, kun jonkinlaisia edistysaskelia tapahtuu. Noita ulkorakennuksiahan ei ole kahdeksaa enempää.




sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Kesähän tässä on ehtinyt tulla. Rauhallisesti etenee, eikä juurikaan valmista.

Kesä näyttää menevän vauhdilla. Monenlaista askartelua rittää ja mikään ei oikein tunnu valmistuvan. Toisaalta pitää välillä vähän hengähtääkin.
Ulkorakennuksen katto etenee vähitellen. Ensi viikon alussa pitäisi olla valmista.
Pihan puoli on valmis.
Pellon puolella huopaa on laitettuna noin puoliväliin. Melko voimakkaasti piti kattoa oikaista.

Yläkerran huone ei ole edistynyt sitten viimepostauksen, mutta onhan sitten syksyllä aikaa tehdä sisähommia.
Viime kesänä piti pellon niittäminen jättää kesken, kun niittokoneen puolilaho heittosiipi katkesi. Tei vanhasta leveästä laudasta uuden siiven ja niitin pellolta enimpiä heiniä pois.
Hyvin tuo vanha hevosvetoinen vielä tuntuu sätkättävän.
Kesäkuun toinen viikonloppu on pyhitetty kokoontumisajolle jo monen vuoden ajan. Tällä kertaa reissu tehtiin Kolille ja lähiympäristöön. 10 pyörän porukka osallistui tällä kertaa.
Ukko-Kolilla luonnollisesti käytiin maisemia ihailemassa. Ilmat ei olleet parhaat mahdolliset.
Paluumatkalla piti käydä syömässä lounasta Valamossa. Aivan kelvollista ruokaa siellä oli tarjolla. Koko reissun aikana mittariin tuli 1266 lisäkilometriä.

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Hohhoijaa...

Reilu kuukausi on vierähtänyt viimeisestä päivityksestä. Ei tässä kuitenkaan aivan jouten olla oltu. Kevään myötä vaan tulee kaikenlaista muuta aktiviteettia. On tullut treenattua kyntämistä, äestystä ja pottuvakojen tekoa.
Onneksi on kaikenlaista härveliä, niin ei tarvi kuokan kanssa heilua.
Sen verran piti pottua laittaa, että voi uudet potut kaivaa omasta pellosta.
Lipputankokin tuli laitettua. Jalustan kiinnitin kiveen.
Viiri liehumaan. Viiri on Etelä-Pohjanmaan maakuntaviiri, jossa komeilee kolme kärppää.
Viime syksynä oiottu ulkorakennus saa nyt uuden katteen. Katteeksi laitetaan perinteinen kolmiorimahuopakatto.

Sisälläkin on remppa hissukseen edennyt. Toisen päädyn huoneen katto on nyt maalattu ja seuraavaksi pitäisi alkaa tapetoimaan. Ensin piti kuitenkin tehdä vaatehuone valmiiksi.
Toiselle seinustalle tuli koritelineitä sekä tavallisia hyllyjä.
Toiselle seinustalle tein vesijohtoputkesta vaatetangot ja laitoin vielä pari hyllylevyä tankojen yläpuolelle. Kummasti helpottaa vallinnutta epäjärjestystä kun saa kausivaatteet ja kaikenlaista muutakin roinaa järjestykseen.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Päivitystä pitkästä aikaa

Meinaa leipätyö haitata näitä harrastuksia, joten päivitystahtikin on hiljentynyt. Kevään edityminen pistää myös tekemään pihatöitä. Pääsiäisenä tuli myös poltettua perinteinen pääsiäisvalkia.
Alkuun pientä savunmuodostusta. Kokossa oli pääasiassa ulkorakennuksesta purettua lahovaurioista hirttä sekä risuja viime kesän lopulla kaadetuista koivuista.
Lopultahan tuo paloi oikein mukavasti.
Ihan hyvän kokoinen klapipino tuli kolmesta suuresta koivusta. Yhden talven pärjää varmaan tuolla kasalla.
Yläkerran toisen pään huone saatiin tänään levytettyä valmiiksi. Ennen levytystä tilkittiin kaikki hirrenraot ja oiottiin pahimpia epätasaisuuksia hirsissä.
Vaatehuoneen seinään lyötiin 4" sahalautaa. Pintaan laitetaan vielä 12mm huokoinen kuitulevy.
Oven ympärillä hirsiseinä oli niin mutkainen, että päätin koolata sen ensin laudalla ja levytin sitten havuvaneerilla.
Ensi viikonloppuna pitäisi alkaa maalaamaan kattoa. Lattia kuurataan pellavaöljysaippualla perinteiseen malliin.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Vaatehuone yläkertaan

Viikonlopun aikana nikkaroitiin yläkertaan vaatehuonetta. Saattaa olla, että pian saamme purkaa kausivaatteita pahvilaatikoista ja jätesäkeistä vaatehuoneen hyllyille.
Tästä se lähtee. Hirsiseinät on tilkitty ja levytetty huokoisella kuitulevyllä.
Päätin tehdä kopperon väliseinät hirsipaneelilla kun sillä saa valmista heti valmista pintaa suht nopeasti.
Lattialankut on tarkoitus kuurata pellavaöljysaippualla. Paneelit jääköön puupinnalle. 
Oveksi laitoin vanhan lapsuudenkodistani peräisin olevan vuoden 1828 peilioven. Ovi on ollut ulkorakennuksessa minulla parikymmentä vuotta odottelemassa uutta tulemistaan. Kaksi ovea on vielä jäljellä ja ne laitetaan sitten pihasaunaan kunhan sitä joskus pääsee rakentamaan.
Vilja-aitta on tarkoitus muuttaa saunaksi. Kuvat ja luvat on valmiina. Enää ei tarvi kuin tehdä.