sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Kirstun ostin ja oikaisin solassa väliseinää

Tuli tarjolle vanha arkku enkä voinut olla ostamatta. Aika harvoin näitä osuu kohdalle. Arkku on vuodelta 1783 ja säilynyt todella hyvin.

Maalaukset on yleensä ehditty vuosisatojen saatossa pyyhkiä pois. Tässä maalaukset ovat kohtuullisen hyvin tallella.
Arkun on maalannut Kokkolalainen kelloseppämestari Martin Widlund (s.1734, k. 1798), joka teki parisataa kelloa elinaikanaan, mutta teki ilmeisesti myös muita puusepäntöitä.

Solan oikomista on viimeistelty myös. Följäreillä oiottiin vielä väliseiniä.
Melko pahasti oli tämä väliseinä mutkalla.
Vähitellen kiristelemällä lopputulos näyttää tällaiselta.
Ylhäältä väliseinästä löytyi myös vuosiluku ja tekijän nimikirjaimet. Ainakin osa solan hirsistä on viettänyt 200 vuotispäiviä tänä vuonna.

maanantai 7. joulukuuta 2015

Perintöklaffi

Reilu vuosi sitten aloin kunnostamaan vanhaa perintöklaffia. Puhdetyötä on tehty syksyisin ja keväisin 2,5 tuntia lähes joka maanantai-ilta.
Lähtökohta oli tällainen n. 45 vuotta pihavarastossa uutta tulemista odottanut isovanhempieni vanha klaffipiironki. Jossain vaiheessa modernisoitu maalaamalla vihreäksi ulkopuolelta.
Sisäpuolelta taas oli väri vaihtunut keltaisesta ruskeaksi.
Alkuun näytti, että piironki olisi ollut ootrattu. Punaisen maalin päällä oli kuitenkin hyvin tumma laseeraus tms.
Piirongista puuttui muutama listanpätkä ja takajalat. Veistelin listat vanhan mallin mukaan ja uudet takajalat sorvasin koivusta.Kaikkien laatikoiden reunasarjat olivat myös niin kuluneet, että pohjalevyt irtoilivat. Liimailin reunasarjoihin paikkapalat ja sovitin laatikot uudelleen.
Maalasin piirongin ensin kolmeen kertaan englanninpunaisella, jota mursin italialaisella vihreä umbralla ja titaanivalkoisella.
Sisäpuolelle sekoitin mahdollisimman lähelle alkuperäistä sävyä vastaavan maalin auringonkeltaisen ja titaanivalkoisen seoksella. Klaffipiirongin viimeistelin patinoimalla kimrööki-vernissa seoksella.
Lopuksi poistni maalit vanhoista heloista ja oioin ne varovasti vasaroimalla. Laitoin vielä lukkohelan paikoilleen valelaatikkoonkin, kun hela oli ihmejakumma vielä tallella.  Niin että tämmöinen tuli.

lauantai 28. marraskuuta 2015

Solan oikomista

Solan oikominen pääsi vauhtiin marraskuun alkupäivinä. Ilmat eivät ole parin viime viikon ainana olleet kovin suosiollisia. Vettä on piisannut ja pelto on muuttunut mutalammikoksi.
Tältä rakennus näytti vielä marraskuussa 2014. Alin hirsikerta oli suurelta osin maanpinnan alapuolella ja lahonnut.
Pellon puolelle kaivettiin salaoja. Josko tuo pitäisi perustan vähän kuivempana. Salaoja johdettiin rajaojaan. Nippanappa saatiin pieni kaato putkelle.
Rakennus tunkattiin ylös 10 tunkilla, jonka jälkeen kivijalkakivet siirrettiin pois.
Perustuskiville tehtiin sorapedit ja pedit tiivistettiin täryllä.
Jokaiseen nurkkaan ja keskikohtaan asetetettiin kivi uudelleen. Tässä rakennus on takaisin kivien päällä ja alimmat lahonneet hirret vaihdettuina.
Keskimmäisen hirsisen osan romahtanut seinä otettiin käsittelyyn seuraavaksi. Seinä on kasattu monen mittaisista hirrenpätkistä, jotka ovat päässeet putoamaan pois karapuusta.
Seinä purettiin ja hirret ladottiin takaisin paikoilleen. Yksi hirsi laitettiin uusiksi. Lopuksi seinä tuettiin 150x150 följäreillä.
Ovien pieliin laitettiin myös följärit, joilla seinät saatiin suoristettua kohtuullisen hyvin. Ensi viikolla laitetaan loput följärit paikoilleen.
Sola saa sitten jäädä tähän malliin odottelemaan ensi kevättä ja hyviä katonkorjausilmoja. Soratäyttöjä pitää tehdä vielä ennen talven tuloa, kunhan sää vähän poutaantuu.

maanantai 19. lokakuuta 2015

Timpuria odotellessa...

Aika kuluu odotellessa timpuria saapuvaksi. Pitäisi aloittaa ulkorakennuksen oikominen pikapuolin. Alunperin oli tarkoitus aloittaa elokuussa, mutta aikataulut ovat venyneet.

Ulkorakennuksen ympärystät olen saanut kaivettua auki.


 Mursketta pitää sitten levitellä sisään, ympärille ja kivien alle tarpeen mukaan.
Laitoin kuistin oveen myös lukon. Lukkopesän sarjoitin talon avaimelle. Näihin vanhoihin lukkopesiin ei tahdo uusia haittalevyjä löytyä. Onneksi on omissa kätköissä kaikenlaista lukkorompetta.
Näissä vanhoissa lukoissa on tyyliä.
Lukon mekanismi on yksinkertainen ja toimii edelleenkin moitteettomasti.

tiistai 29. syyskuuta 2015

Lattialautojen uusiokäyttöä kuistilla.

Yläkerran huoneesta irroitetut 25mm paksut lattialaudat on nyt uusiokäytössä kuistin seinillä. Kuistista tuli mukavan tuuleton.
Lähtötilanne oli tällainen. Pelkkä hutera runko ja siinä pystyrimalaudoitus.
Ulkolaudoitusta vasten laitettiin bitumipaperi. Sisäpuolelle vielä tuulensuojapaperi paneloinnin alle.
Katon panelointiin käytin jämäpaneeleita, jotka jäi yli yläkerran päätyhuoneiden katosta. Jätin pois vanhan kuistinpenkin tältä seinältä, jotta reilu 15 vuotta sitten tekemäni penkki mahtuu paremmin. Vanhan penkin jalat naulasin nurkkaan hyllyiksi.
Alkuperäiset vuorilistat oven karmin ympärillä taas paikoillaan.
Kuistin toiselle seinustalle jätettiin vanha penkki. Vaaka- ja pystypaneelin suhde on kultaisen leikkauksen mukainen. Pitäisi kuulemma miellyttää silmää.
Että tuli tämmönen kuisti. Ensi kesänä mietitään värit ja maalaillaan paneelit.

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Kymmenen viikon urakka valmis!

Ulkolaudoituksen kunnostamiseen meni kymmenen viikkoa. Nyt se on vihdoinkin valmis.
Kissanpenkeistä ja räystäslaudoituksesta paikattiin lahot osat.
Sellaista aikaa ja kärsivällisyyttä vaativaa nikkarointia.
Kuistin laudoitus korjattiin viimeiseksi. Ikkunoiden ja ovien karmi vaativat myös uutta paikkapalaa.
 Kuistin laudoitus oli alaosastaan lahonnut. Samoin tippalankku.
Laudoituksen takaa paljastui rungon alahirren vauriot. Poistin lahot ja tein laudasta paikkapalat.

 Ovenkarmin paikkaukset. Pystyistä 15-20cm uusittu sekä alakarmi.
Samalla laitettiin bitumipaperi tuulensuojaksi sisäpuolelta laudoitusta vasten. Kuistin remppa jatkuu ensi viikolla katon ja seinien paneloinnilla.
Kuistin ikkunoiden ja ovien kunnostus jää ensi kesälle.

Punamultaa vaille valmis. Tällaisena kirjavana tuo sopii hyvin syksyn ruskaan.

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Päivitetääs taas kuulumiset.

En ole kovin usein nyt päivittänyt, sillä samasta hommasta ei viitsi kovin monta postausta tehdä. Ulkovuorauksen kunnostus on edelleen työn alla. On sen verran pitkänsitkeää puuhaa. Valoa tunnelin päässä kuitenkin on näkyvissä. Ikkunapokien ja karmien kunnostus on jatkunut siinä sivussa.
Lohduttoman näköinen poka. Vesi ja lateksimaali ovat tehneet tehtävänsä.
Pystypuun paikkausta. Onneksi löytyy nurkista sopivaa paikkavärkkiä.
Tippapuuprofiilia minulla on muutama metri varastossa. Uusi profiili on pyöreänokkaista enkä laiskuuttani viitsinyt höylätä alusta asti uutta täysin samanlaista. Eipä tuota hullu huomaa sitten kun pokat on maalattu.
Korjattu poka maalausta vaille valmiina.
Pokien karmi oli myös luonnollisesti kunnostustarpeessa. Karmin paikkoilin paikoilleen.
Muutama pieni paikkopala ja kolmasosa alapuusta uusiksi.
Ulkolaudoitukseen olen käyttänyt vanhaa tuppeensahattua ladonseinälautaa. Loppumetreillä sopivan pitkä lautavärkki alkoi käymään vähiin. Irroitin vilja-aitan seinästä tarpeellisen määrän lautaa. Aitasta tehdään sauna joskus kun keretään, ja laudoitus on jokatapauksessa purettava. Vilja-aitan hirren ja laudoituksen väli oli täynnä rottien jätöksiä ja pari hirteen jyrsittyä pesää. Tässä ylempi pesä, josta kulku yläkerran viljalaareille.
 Alemmasta pesästä on päässyt mukavasti alakerran laareille.
Siinä aitan laudat uusiokäytössä. Laudoitus on nyt valmis lukuunottamatta alaringin lyhyitä pätkiä, kolmea kissanpenkkiä ja kuistin laudoitusta. Lyhyet pätkät on nopea laittaa, kun pituudet ovat samoja ja voi katkoa lautoja sarjassa.


Pari viime syksynä laitettua lautaa on haljennut. Halkeamat paikkasin pellavaöljykitin ja puuriman avulla.
Tässä paikattu halkeama.
Laitoin piipunhatut myös paikoilleen. Pellityksien viimeistely on vielä tekemättä. Pelliseppä kävi kolme viikkoa sitten ottamassa mittoja ja lupasi tulla laittamaan pellit seuraavana maanantaina. Ei ole vielä miestä näkynyt.
Koillispäädyn kissanpenkeissä on jäljellä vielä palat puista ränniä. Päätin tehdä samanlaisen rännin tilalle. Aivan varmasti en tiedä, onko puuränni jatkunut pärekaton aikaan myös pitkien sivujen räystäälle.
Höyläilin "polven päällä" lankusta ränniaihiota.
Tässä ränni paikoillaan. Pärekate korvattiin betonitiilikatteella.

Tällaista tällä kertaa. Saattaisi tuo laudoitus olla valmis parin viikon kuluessa, jos säät sallii.