maanantai 13. elokuuta 2012

Päivitystä parin viime viikon tapahtumiin

Parin viikon aikana remontti on edennyt hissuksiin. On ollut juhlia ja reissuja, mutta aina jotain edistystä tapahtuu.
Päätytuvan ristikoolaus tehtiin siihen sen verran valmiiksi kun pystyttiin. Viemäriputket rossipohjan alla on vielä eristämättä, joten pohjaa ei ole vielä kokonaan lyöty umpeen.
Käyttövesien syöttöputket on vedetty tupaan, WC:hen ja tulevaan kodinhoitohuoneeseen.
Tupakamarin vasat saatiin viime viikon aikana paikkoilleen.
Pohjalaudoitus tehtiin sunnuntaina.
Kävin viikonloppuna IIsalmessa mp-tapaamisessa. Sunnuntaina paluumatkalla ajoin suoraan naputtelemaan lattiaa. CoreTex -ajohousut olivat kieltämättä melko lämpimät tässä puuhassa. Positiivisena seikkana kuitenkin se, että housuissa on polvisuojat vakiona.

2 kommenttia:

  1. Mikä hyöty tuosta lankusta on mikä tulee hirsiseinään kiinni heti kivijalan päälle ? Tuo lankku mihin kulmaraudat on naulattu kiinni. Yleensä taitaa olla nuo vasat suoraan seinään kiinnitetty vai oonko käsittänyt väärin jostain ? Tietysti tuollainen uusi ja suora lankku toimii hyvänä kiinnityskohtana, jos vaikka hirsi sattuu olemaan hieman väärässä kulmassa. Ei tuosta varmaan mitään haittaa ole, mutta mietein vain että onko tuossa jotain erityisiä etuja ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainoa syy sille, että uloin vasa kiertää kehänä hirsirungon, on se että lattiarakenteen ja rungon liitos saadaan helpommin tiiviiksi. Vasan ja hirren välissä on 10 mm paksua pellavanauhaa. Kun vasa naulataan kiinni pellavarive litistyy ja tunkeutuu myös hirren rakoihin.
      Toisaalta lankku myös helpottaa vasojen kiinnittämistä, kuten arvelitkin.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.