maanantai 1. huhtikuuta 2013

Pihahommia pääsiäisen aikana

Pääsiäinen oli aurinkoinen, joten siirreltiin pihamaalla hirsiä paikasta toiseen ennen kuin piha ja pellot menee ravalle. Julkisivun edessä olleet hirsikasat pinottiin pellolle uudestaan. Pääsee sitten tasoittelemaan kesällä nurmikkoa.
Toivottavasti ei tarvitse siirtää hirsiä enää toiseen paikkaan ennen kuin niitä tarvitaan ulkorakennusten paikkaukseen. Urakka aloitettiin sunnuntaina aamupäivällä.
Lyhyet hirrenpätkät vietiin heinälatoon.
Pitkät hirret kahteen pinoon pellon laidalle.
Puoli kahdeksan aikoihin kaikki hirret oli kasattu uusiin pinoihin. Maanantaina kävin vielä nikkaroimassa pellit kasojen katteeksi.
WC:n allaskaappi alkaa hahmottua. 70-luvun allas olisi vaatinut kaapin syventämistä sen verran paljon että laiskuuksissani hain kierrätyskeskuksesta 40-luvun Arabian altaan, jonka upottaminen onnistuu huomattavasti vähemmällä vaivalla. Laitetaan 70 -luvun allas sitten kodinhoitohuoneeseen.
Kaappi pohjamaalattuna.
Pintaväri sudittuna ensimmäisen kerran. Väri on tikkurilan perinnevärikartasta.
Kaappi sai kierrätysjalat vanhoista runkopatjan jaloista.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.