tiistai 2. heinäkuuta 2019

Sauna alkaa olla voiton puolella

Reilu puoli vuottahan onkin taas vierähtänyt. Vähitellen alkaa saunan kanssa loppu häämöttämään. Ulkovuoraus saatiin eilen viimeistä rimaa myöten valmiiksi.

Ulkoverhouslauta on 200mm leveää kuusilautaa. Rimat 40 mm leveitä. Punamullat keitetään vielä tässä kesän aikana.
 Räystäiden aluset paneloitiin 165mm leveällä hirsipaneelilla. Kissanpenkkien mittasuhteet saatiin mittailemalla tuvan päätyjen ja kuistin kissanpenkkien leveyden suhdetta seinän leveyteen. Todettiin, että seinän leveys/2xkissanpenkin leveys = 3,14, eli pii. Sllä suhteella sitten mentiin. Kissanpenkit katettiin punaisella kattohuovalla.
Ikkunoiden ja ovien raamit tein mahdollisimman hyvin aitan alkuperäisen mallin mukaisesti.
Löylyhuoneen ulko-ovi on jo saanut pintavärin. Maalasin sen Ottossonin kartanonkeltaisella pellavaöljymaalilla. Oven eteen sovitetaan vielä vanhat porraskivet kunhan keretään.
Huussi saatiin hyvin mahtumaan yläkerran portaitten alle.
Istumaankin mahtuu normaalikokoinen ihminen. Kaikki kalusteen tietenkin kierrätyskamaa.
Pesuhuoneen seinälle ripustin vanhan hopeoidun peilin. Telineeseen voi tarpeen tullen laittaa huurteiset odottelemaan.
Yläkerran oleskelutilaan piti kantaa isoimmat kalusteet ennen portaiden asennusta. Paloittelematta ei niitä enää pois saa.

"Lääke"kaappi must varuste oleskelutilassa.
Yläkerran lattia on tarkoitus suopakuurata vielä tämän kesän aikana.
Juhannuksen aikana oli tarkoitus käydä ostamassa tupaan uusi pöytä. Tämä kellokaappi tuli heräteostoksena matkaan mukaan. Kaappi on peräisin Kuortaneelta ja ilmeiseti aivan 1800-luvun alusta, ellei sitten jopa 1700-luvun puolelta. Kello toimii ja käy yhdellä vedolla vuorokauden.
Tällaista pöytää olemme haeskelleet vuosien ajan. Silloin kun sopiva sattuu kohdalle niin, kaupat pitää tehdä.

2 kommenttia:

  1. Tervehdys tänne myös! Teette kaiken niin perusteellisesti, että pistää vähän sanattomaksi! Kaikki näyttää hyvältä! Se lienee jotain pohjalaista peräänantamattomuutta? Kaappikellotkin on komiampia, kuin meidän suunnalla, vaikka itsellänikin niitä on neljä. Mutta siinä täytyy olla aina ostohousut jalassa, kun kylillä ja kaupoilla kulkee, jos tuollaisia ostelee! ;-)
    Mukavaa kesän jatkoa sinne tuparatille ja umpipihalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja samat sanat tuosta perusteellisesta. Jos jossain hommassa oikoo niin se tahtoo riepoa aina kun sen näkee. Onhan sitä tullut joskus vähän oiottuakin ja jälkeenpäin harmittaa.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.