sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Muurit tuli muurattua

Yksi viikonloppu meni yo-juhlia juhliessa joten remppaa  pääsi jatkamaan viikolla ja tänä viikonloppuna.
Piti myös järjestää kotipihaan tilaa, joten mersu pääsi vuorostaan huilaamaan.
Ensin pölyt pois.
Ja peiton alle huilaamaan.

Lauantaina piti siistiä myös pihaa. Heinikko oli kasvanut jo polvenkorkuiseksi. Samalla raivattiin pois ylimääräiset vesakot koivukujan varresta.

Viimeinen varvi päätytuvan pönttöuunin ympärille tehtiin kahi-tiilellä, että saatiin muurin korkeus sopivaksi.
Päätytuvan jälkeen siirryttiin jatkamaan tuvan takkauunin ympärystän muurausta.
 
Harkkoja joutui jonkin verran sahailemaan. Kovametallisahalla onnistuu yllättävän hyvien eikä pölyä niin kuin rälläkällä. 
 Viimeisen harkon sovittamista paikalleen kuivana.
Siinähän se koko komeus on nyt vihdoinkin valmiina. Rossipohjaan jää enimmillään ryömintätilaa n. 90 senttiä. Seraavaksi päästään sitten aloittamaan lattioiden runkorakenteiden tekoa.
Tervapääskyt pesivät räystäiden alla. Pihapiirissä lentelee tusinan verran tervapääskyjä sekä pari haarapääskyä. Tässä kamera on onnistunut nappaamaan kuvan uteliaasta tervapääskystä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.