sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Puusepän ja kirvesmiehen taitojen harjoittelua.

Viikonvaihteessa keskityttiin ikkunan alustojen lahovaurioiden korjauksiin. Lauantaina oli sopivasti poutapäivä ja 7 astetta lämmintä, eli hyvä ilma irroittaa lahon vaurioittama tuvan ikkunankarmi.
Tästä se lähtee. Ei muuta kun karmi irti.
Ferkku toimii työpöytänä. Karmin alapuu vaatii ehostusta. Paikkapala vai uusi alapuu?
Eipä tuota kannata alkaa pikkupaloilla korjaamaan. Tehdään uusi.
Homma lähtee tästä. Pätkä vanhaa 3"x8" lankkua joka kavennetaan lähelle oikeaa mittaa. Pokien huullokset myös rakennussirkkelillä vähän sinnepäin.
Ensin sähköhöylällä ja viimeinen silaus pienellä käsihöylällä.
Lopuksi vielä keskipuulle aukko poralla ja taltalla. Uusi karmin alapuu on erittäin tiheätä punaista männyn sydänpuuta, mikä ei kuvista kunnolla erotu.
Tässä uusi alapuu istutettuna karmiin. Sopivuus on jämpti, niinkuin puuseppä yleensä tekee.
Maaliskuussa vuonna 1907 Nikolainkaupungin poliisi varoitteli Pohjanpoika -lehdessä heikoista jäistä. Oli varsinkin Onkilahden jää pehmennyt vaarallisen heikoksi lahteen laskettujen viemärivesien johdosta.
Kun karmi oli kunnostettu, käytiin hirsivaurioiden kimppuun. Ikkunan alapuolen hirsi on päässyt lahoamaan sen verran, että jonkunmoinen paikka pitänee laittaa.
Saha käteen ja hapan pois. Hämäräkin alkoi jo pikkuhiljaa laskeutua.
Sama ulkoa päin.

Uusi hirrenpätkä on veistelty paikalleen. Vielä tasaus oikeaan mittaan.
Tässä valmis paikkaus. Vielä karmi ja pokat paikoilleen, niin ei pääse kylmä sisään.
Ristilaseri on oiva apu. Laserin avulla säädettiin ikkuna samalle korkeudelle kuin muut tuvan ikkunat.

Sunnuntaina homma jatkui karmin tilkitsemisellä. Tässä ikkuna paikoillaan ja paikkaus päivänvalossa. Ikunanpokatkin istuivat paikoilleen paremmin kuin hyvin.
Karmi tilkittynä, ei paista päivä enää raoista. Ei muuta kuin seuraavan kimppuun.
Päädyn ikkunoiden alustat on myös vaurioituneet. Jostain syystä näyttää toinen reuna aina olevan toista huomattavasti enemmän lahonnut. Johtuisiko tuo ikkunan karmissa sisäpuolella aikoinaan olleista kondenssivesikouruista, jotka on mahdollisesti valuttaneet ikkunaan kondensoituneen veden aina tiettyyn nurkkaan.
Sahalla vaan hirsi poikki ja halki ikkunan alta ja uutta tilalle. Yksinkertaista ja helppoa.
Tässä valmis paikattu seinä tilkittynä.
Joutessani kunnostin yhden yläkerran ristikkoikkunan. Tässä ikkuna putsattuna ja ruudut uudelleen kitattuna.
Kitin kuivuttua pari päivää, pohjamaalasin ikkunan 50% vernissalla ohennetulla pellavaöljymaalilla.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.