sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Porstua sai lankkunsa ja vessa lämpöputket.


Menipä toteen talvilomakin. Ilmat eivät olleet kovin suosiolliset, joten sisähommissa viihtyi varsin hyvin. Lämmintä oli, muttei juurikaan aurinko paistanut. Torstaina satoi vettä lähes kaatamalla.
Ennen lattian laittoa piti levyttää vessan ulkoseinää. 10 senttiä selluvillalevyä äänieristeeksi ensin.
Levyt seinillä, joten lattian teko voi alkaa.
Lattialankkujen alle levitettiin ensin vahva voimapaperi.
Maanantaina saatiin paikoilleen ensimmäiset neljä lankkua. 1 m 15 senttiä valmista.
Tiistaina saatiin lattiaa valmiiksi puoliväliin asti. Neljä seuraavaa lankkua on kertaalleen käännetty. Lankut ovat kuluneet puolesta puoleentoista senttiä ohkaisemmiksi kuin muut lankut. Kuvassa näkyy kuinka lankun alapuoli on kulunut voimakkaasti. Oksan kohdat pullollaan. Lankussa oli pitkä halkeama, joka laitettiin liimaukseen.
Keskiviikkona urakka jatkui neljän ohuemman lankun sovittamisella. Jokainen lankku sovitettiin samalle tasolle muiden lankkujan kanssa yksitellen laittamalla fyllipaloja jokaisen niskan kohdalle. Jonkin verran aikaavievää hommaa.
Lattia saatiin kuitenkin valmiiksi keskiviikkona. Torstaina kannettiin hiomakone sisään porstuaan ja kasattiin hiomakuntoon. Koneella on tarkoitus hioa lopuista lankuista ensin maalit pois.
Tässä hiotaan porstuakamarin lankkua. Lankuissa on pintamaalin alla pellavaöljylakka, joka pehmenee hiottaessa ja tukkii hiomanauhan melko nopeasti. Karkea nauha pääsi loppumaan, joten lankkujen maalinpoistoa jatketaan sitten kun saan lisää hiomanauhaa.
Koska lankku-urakka jäi vaiheeseen, siirrytiin vessan kimppuun. Latttiaan laitetaan lämmitysputket kipsilevyrakenteen sisään. Ensin tehtiin levyjen alle harvalaudoitus 32x100 laudasta.
Harvalaudoituksen päälle seuraavaksi 15 mm ek-kipsilevy
Ensimmäinen levykerros paikoillaan ja lattialämpöputken reitti hahmoteltuna.
Sunnuntaina sain laitettua putken. Putki kulkee levysoirojen välisessä urassa. Päälle tulee vielä 12 mm ek-kipsilevy. Kaadot tehdään viimeisenä tasoitusmassalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.