sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Tuvan lattia saatiin valmiiksi

Viime viikonloppuna jatkui lattiaurakka. Ilmat myös lämpeni vihdoin jonka seurauksena tuvassa oli lämmintä 25 astetta. Lämpötilalla on suora vaikutus työtahtiin ja -haluihin. Taukojen määrä tuppaa kasvamaan.
Ensi töiksi piti asentaa kuistin seinälle lippu, jotta saa juhannuksena liputtaa.
Tuvan nurkkaan laitettavat lankut olivat 12 mm ohkaisempia, joten tarvittiin taas fylliä niskojen päälle.
Kahden vierekkäisen lankun sovittamiseksi tein yksinkertaisen piirtopalikan, jolla edellisen lankun muoto piirrettiin sovitettavaan lankkuun.
Välillä piti kaivaa kasvipenkkiä. Lipstikkaa, raparperia ja ruohosipulia.
Pieniäkin palasia jouduttiin käyttämään.
Uunin vierelle laitettiin uutta lankkua. Koko lattiaan käytettiin kuutta erilaista lankkua.
Lattia valmiina. Hyvä siitä tulee kun sen maalaa.
Homma jatkui tänä sunnuntaina tupakamarin lattian teolla. Leviteltiin lankut ensin tuvan lattialle järjestykseen.
Katkenneiden tappien tilalle veistelin uudet tapit.
Lattia lähes valmiina. Huomattavasti helpompaa lyödä vanhat lankut takaisin sinne mistä ne on irroitettu, kuin alkaa rakentamaan muualta puretuista lankuista.
Viimeistä vanhaa lankkua lyödään lattiaan. Kummallekin seinustalle täytyy laittaa korvauslankku uudesta lankusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.