sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Kattojen hionta ja pesu

Viikonlopun ohjelmassa oli kattojen hiontaa ja pesua.
Vuokrasin kirahvin jolla tuvan katto ensin hiottiin kevyesti. Ihan kätevä peli, eikä pöly lennä ympäriinsä. Vartta vain olisi saanut olla enemmän, että konetta olisi ollut parempi kannatella.
Pesu tehtiin perinteisellä soodapesulla.
Lika lähti niinkuin mainoksissa pyyhkäisemällä. Huuhtelu tehtiin pariin kertaan. Kuvassa näkyy päätytuvan katto ja ero pestyn ja pesemättömän välillä.

Porstuakamarin katosta tuli pesemällä sen verrran hyvä, että sitä ei tarvitse välttämättä edes maalata.
Porstuan katosta ei kirahvilla hiomalla  lähtenyt hilseilleet maalit kunnolla. Maalit poistin rälläkkään kiiinnitetyllä hienosäikeisellä messinkiharjalla,
Porstuan katto hiottuna. Viikonlopun saldo suunnilleen 150 m2 kattoa hiottuna ja pestynä valmiina maalattavaksi. Yläkerrassa vielä 50 m2 jäljellä.

2 kommenttia:

  1. Kyllä teille tuleekin komee talo! Olen saanut täältä vinkkejä myös meidän pohjalaistalon siirtoprojektiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Toivottavasti vinkeistä on apua. Yritetään itse tehdä remontti puhtaasti käyttämällä maalaisjärkeä.
      Onnea vaan omallekin projektillenne. On hienoa, että vanhaoja pohjalaistaloja kunnostetaan ja otetaan uudellen käyttöön.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.