sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Kattojen maalausta ja muuta puuhaa

Ostin nipun 22 millistä kuitulevyä ja tarkoitus oli siirtää nippu kerralla suojaan. Ferkkuun trukkipiikit ja takapaino ja kokeilemaan.
Nippu kyllä nousi ilmaan, mutta takapainosta huolimatta takakumeissa ei riittänyt pito. Purettiin nippu sitten suosiolla talliin käsipelillä.
Tuvan lattian paikkapalat viimeistelin hiomalla nauhahiomakoneella.
Samaan aikaan apujoukot jatkoivat katon maalausta. Maali on todella riittoisaa ja peittää hyvin jo yhdellä sivelykerralla.
Tupakamarin ja porstuakamarin välisen oviaukon laitoin umpeen. Keskelle tukipatikka.
Äänieristeeksi 10 cm selluvillalevyä.
 Ja pintaan 12mm vaneri. Vanhoja tapetteja jätettiin levyjen alle jälkipolville ihmeteltäviksi.
Katon maalausurakka edistyi huikeaa vauhtia, kun oli tehokasta apuvoimaa paikalla.
Tuvan katto saatiin maalattua. Tapetoitavat alueet ehdittiin myös esiliisteröidä.
Samoin tupakamarin katto saatiin maaleihin ja seinät esiliisteröityä.
Keittiökalusteet saivat myös toisen maalikerroksen. Kaapisto on nyt valmis asennusta varten. Maalia kului vajaa litra kahteen maalauskertaan.
Saatiin oikeastaan ylihyvin valmista aikaan tänä viikonloppuna. Jos viikon aikana joutaa pesemään ja hiomaan tuvan ja kamarin lattian, niin päästään niitä ensi viikonloppuna maalaamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.