sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Listasulkeisia

Viikonloppu meni pääosin listojen kanssa touhutessa. Sen verran apaattista puuhaa, ettei kuviakaan juuri tullut näpsittyä. Kaksi ja puoli vuotta tallissa säilössä olleet listat piti etsiä ja löytää listoille oikeat karmit, kun ei aikoinaan tullut kunnolla listoja merkattua. Suurin osa listoista vaati halkeamien liimauksen. Osalle listoja tehtiin lisäksi paikkauksia.
Tässä yksi paikattu lista. Sopiva rimanpätkä liimattuna listan kylkeen. Tämän jälkeen lista sirkkelillä oikeaan leveyteen ja viimeistely käsihöylällä ja hiomapaperilla.
Tämän viikonlopun aikana kunnosteltiin ovi- ja ikkunalistoja ja ehdittiin osa listoista maalaamaankin ekaan kertaan. Ensi viikonloppuna käydään jalkalistojen kimppuun.
Päivän päätteeksi maalattiin porstuan lattia toiseen kertaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.