maanantai 7. joulukuuta 2015

Perintöklaffi

Reilu vuosi sitten aloin kunnostamaan vanhaa perintöklaffia. Puhdetyötä on tehty syksyisin ja keväisin 2,5 tuntia lähes joka maanantai-ilta.
Lähtökohta oli tällainen n. 45 vuotta pihavarastossa uutta tulemista odottanut isovanhempieni vanha klaffipiironki. Jossain vaiheessa modernisoitu maalaamalla vihreäksi ulkopuolelta.
Sisäpuolelta taas oli väri vaihtunut keltaisesta ruskeaksi.
Alkuun näytti, että piironki olisi ollut ootrattu. Punaisen maalin päällä oli kuitenkin hyvin tumma laseeraus tms.
Piirongista puuttui muutama listanpätkä ja takajalat. Veistelin listat vanhan mallin mukaan ja uudet takajalat sorvasin koivusta.Kaikkien laatikoiden reunasarjat olivat myös niin kuluneet, että pohjalevyt irtoilivat. Liimailin reunasarjoihin paikkapalat ja sovitin laatikot uudelleen.
Maalasin piirongin ensin kolmeen kertaan englanninpunaisella, jota mursin italialaisella vihreä umbralla ja titaanivalkoisella.
Sisäpuolelle sekoitin mahdollisimman lähelle alkuperäistä sävyä vastaavan maalin auringonkeltaisen ja titaanivalkoisen seoksella. Klaffipiirongin viimeistelin patinoimalla kimrööki-vernissa seoksella.
Lopuksi poistni maalit vanhoista heloista ja oioin ne varovasti vasaroimalla. Laitoin vielä lukkohelan paikoilleen valelaatikkoonkin, kun hela oli ihmejakumma vielä tallella.  Niin että tämmöinen tuli.

2 kommenttia:

  1. Voih kylsää aika epeli oot tekehän! Upeahan tuosta tuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ottaen huomioon,etten ikinä ennen ole tuollaistakaan hommaa tehnyt, niin voishan tuosta hyväksytyn arvosanan antaa. Klaffille nyt vaan ei ole vielä paikkaa. Pari klaffia odottelee ulkorakennuksessa ja sisällä on jo neljä ennestään. Seuraavaksi käydään rokokoopöydän kimppuun ja siinä harjoitellaan vähän myös koristeveistoa.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.